Viimeinen päivä Denverissä oli haikea. Kävimme Eleanorin
kanssa katsomassa Red Rocks-amfiteatterin ja kävelemässä sen ympäristössä,
söimme lounasta ja ostimme minulle säkillisen ruokaa koneeseen, koska en
halpislipullani ollut oikeutettu ruokaan seitsemän tunnin lennolla. Kaiken
tämän teimme itkien tai itkua pidätellen. Kun toinen sai kasattua itsensä,
toinen aloitti. Kotiinpaluulennon itkut on jo tuttua kauraa aikaisimmilta
pitkiltä reissuilta. Kuusi vuotta sitten itkettiin Tiinan kanssa lennolla
Afrikasta kotiin ja samaa tein yksinäni vuosi sitten.
Kun laskeuduimme Islantiin, itkut unohtui, kun piti
hermoilla ehdinkö Helsingin lennolle. Islannin lennonvalvojat olivat lakossa ja
kaikki lennot olivat myöhässä ja saapuivat tämän takia
peräjälkeen kentälle saadessaan viimein luvan laskeutua. Lentokenttä oli
ääriään myöten täynnä ihmisiä, jotka yrittivät päästä kentältä ulos tai ehtiä lennolle.
Oma lentoni onneksi odotti ihmisiä, vaikka minäkin astuin koneeseen 45
minuuttia myöhässä. Monen tunnin itkut väsytti niin, että nukahdin saman tien
vieressä istuvan miehen olkaa vasten ja heräsin suupieliä pyyhkien, kun
laskeuduimme.
Oli outoa astua lentokentälle, joka oli jo tuttu. Kaikki
puhuivat omaa kieltäni ja tiesin, minne kuului mennä. Ketään ei ollut kentällä
vastassa ja siksi tuntuikin, että reissu jatkuisi vielä. Kuitenkin muutama
minuutti tutussa ympäristössä ja tuli tunne, kuin koko reissu olisi ollut vain unta.
Viimeisen viiden kuukauden aikana itselle oli tapahtunut niin paljon, että
tuntui kuin olisi elänyt vuosia eteenpäin ja täällä kaikki oli kuten ennenkin.
Se, mitä viidessä kuukaudessa tapahtui oli 11 maata, 60 000
kilometriä, 19 lentoa, 37 bussimatkaa, 53 hostellia ja lukuisia ihania ihmisiä!
Eniten opin itsestäni ja jos aikaisemmin jo viihdyin omassa seurassani, niin
nyt viihdyn vielä enemmän. Paras päätös oli lähteä yksin. Monet ihmiset olisi
jäänyt tapaamatta ja seikkailut kokematta, jos en olisi saanut tehdä oman pääni
mukaan. Suurimpana asiana käteen jäi tunne, että maailmassa ei ole mitään, mitä
en voisi tehdä. Aika hyvin tytöltä, joka pelkäsi lapsena omaa varjoansakin.
- Päivi
