Joulu ei ole joulu, jos on kesä// It's not Christmas if it's summer

Joulun pyhät lipuivat täällä ohi melko huomaamatta. Ei vain ollut jouluinen olo ilman perhettä, kylmyyttä, lunta (räntää) tai pimeyttä. Koitin saada itseni joulutunnelmaan tekemällä riisipuuroa, rusinasoppaa ja tähtitorttuja. Ensimmäiset kaksi ei maistunut yhtään äidin tekemiltä ja tähtitortutkin levisivät uuniin, koska hillo oli vääränlaista.

The christmas holidays here went by without me even really realising it was Christmas. It just didn't feel like it without my family, snow, the coldness and the darkness. I tried to get myself in the Christmas spirit by cooking rice porridge, raisin soup and plum pastries. The two first ones didn't taste anything like my mum's cookings and the plum pastries melted in the oven since the jam was a wrong kind.

Jouluaattoa vietimme hostellilla koko porukan kesken. Kaikki kokkasivat jotakin perinteistä omasta maastaan ja söimme suuren jouluillallisen. Hostellin omistaja järjesti myös salainen pukki-leikin, jossa jokainen oli saanut yhden ihmisen, jolle ostaa joululahja ja lahjan ostaja pysyi salassa. Itse sain alusvaatteita, joka oli mieluinen lahja ottaen huomioon, että alusvaatteeni olivat kaatopaikalla.  Ilta päättyi baariin, josta meidät häädettiin pois keskiyöllä, koska alkoi ilmeisesti jonkinlainen joulurauha.

We spend the Christmas eve at the hostel with the whole crew. Everybody cooked something traditional from their home country and we had a huge dinner together. We also had secret Santa, a thing where you buy a present for one person without them knowing who their secret Santa is. I got underwear which was good since my old ones were at the dumpster. We ended up in the bar, where we were kicked out at midnight because it was officially Christmas.

Joulupäivä oli aurinkoinen ja kuuma ja se tuntui vaan perussunnuntailta. Kirkon pihalla järjestettiin ilmainen joululounas, jonka kävimme syömässä. Ruokaa oli mielettömästi ja se oli superhyvää, mutta ei kuitenkaan suomalaisittain jouluista. Täällä jouluruoka on meidän kesäruokaa: grilliruokaa, salaatteja, hedelmiä ja pavlova-kakkua. Käy järkeen, kenenpä tekisi mieli kuumia laatikkoruokia kesähelteellä. Täällä joulu oli myös lyhyempi, vain joulupäivänä olivat kaupat kiinni ja muut päivät olivat normaaleja arkisia päiviä. Itse otin lähinnä aurinkoa ja liotin itseäni joessa. Hyvin erikoinen joulu siis.

Christmas day was sunny and hot and it felt like just another Sunday. There was a free Christmas lunch at the the chruch where we were invited. The food was good and there were lots of it. The food wasn't anything like we have on Christmas in Finland. It was something we eat at summer (as do they since it's summer here): barbeque, salads, fruits and pavlova-cake. Christmas here is shorter than in Finland too. As we have three days when shops are closed and most people don't work, in here it was only Christmas day and that's it. I spent my holidays tanning and soaking myself in the river. Very unusual Christmas it was.

Uuden vuoden aattokin kulki melko arkisella kaavalla. Osa hostellin ihmisistä lähti suurempiin kaupunkeihin juhlimaan ja osa meistä jäi hostellille. Siellä söimme, joimme ja päädyimme taas paikalliseen baariin. Kolme sekuntia ennen vuoden vaihtumista joku muisti alkaa laskemaan ääneen, muuten vuoden vaihtuminen olisi mennyt minulta autuaasti ohi.

New Years eve went also by pretty casually. Some of the people from the hostel went to celebrate in bigger cities and another group of us stayed in Alexandra. We ate and drunk well and ended up in the local bar. Three seconds before new year someone remembered to count, otherwise the change of the year would have passed me blissfully.

Uuden vuoden aattona mietin, miten vuosi sitten olin viettänyt iltaa siskon ja serkkujen kanssa ja jännittänyt yksin maailman ympäri matkalle lähtöä. Silloin se tuntui niin suurelta askeleelta ja nyt yksin matkustaminen tuntuu arkipäivältä. Kahdeksan kuukauden matkustelun vaikutukset omaan elämään tiivistää hyvin se seikka, että vietin suurimman osan uv-aatosta tytön kanssa, jonka olin tavannut samana iltana hostellilla, mutta tuntui siltä kuin olisimme tunteneet aina. Se on yksi matkustamisen hienouksista.

On New Year's eve I thought about how I had celebrated it last year with my sister and cousins and how I was nervous about going to travel around the world on my own. Back then it felt like a huge step, now traveling alone is like everyday life. The fact that I spent most of my new year's eve with a girl I had just met at the hostel but felt like we had known each other for years, sums up the effects of eight months travels in my life.

Vuoden vaihteen jälkeen oli paluu arkeen. Sain töitä helposti kirsikan poimijana ja ensimmäisestä päivästä alkaen vihasin työtäni. Työssä on oltava nopea, mitä enemmän poimii, sitä enemmän tienaa. 5,5 kilon ämpäri roikkuu rinnan päällä ja tikkaita on kiivettävä ylös alas saadakseen kaikki kirsikat talteen. Parin viikon jäljiltä sormien iho on riekaleina ja kosketusarka. Silti on poimittava lisää. Sainpa myös muljautettua olkapään pois paikaltaan tikkaita nostaessani ja siitä seuraavat päivät poiminta tapahtui yhdellä kädellä. Yhtenä päivänä kiireessä tikkaita alas tullessani missasin yhden askelman ja kaaduin taaksepäin. Takanani oli onneksi suuri oksa, jonka päälle pyllähdin ja siitä liu'uin maahan. Eipä käy työ ainakaan tylsäksi.

At the beginning of the new year it was time to go back to work. I got a job as a cherry picker and hated that work since day one. You have to be fast at picking and the more you pick, the more you earn. The 5,5 kg bucket is hanging around your neck and you have climb the ladder to catch all the cherries. The skin on your fingers is broken and it hurts to pick the cherries. You still have to keep on picking. I managed to pop out my shoulder when lifting the ladder and the next days I was only able to pick with one hand. The other day I missed a step when coming down the ladder and I fell down. Luckily I had a big branch behind me where I landed on and I slid to ground from there. At least this job is never boring.

Välillä ajellaan autolla kirsikkatarhassa etsien kypsiä hedelmiä.
Sometimes we drive around at the orchid looking for ripe cherries.

Kirsikat täytyy erotella ja vain vahingoittumattomat saa kerätä talteen.
You also have to separate the cherries and you're allowed to pick only the good cherries.

Muuten päivät täällä on melko hiljaisia. Suurin osa ihmisistä, joiden kanssa vietin eniten aikaa, on lähtenyt pois. Alan olla niin väsynyt tähän kaupunkiin ja työhön, että iltani menee lähinnä sängyssä. Olen jopa potenut koti-ikävää, jota ei yleensä tapahdu matkoillani. Jossain vaiheessa sitä vain kaipaa taas merkityksellisiä ihmissuhteita elämäänsä.

Other than that the days here are pretty quiet. Most of the people I hung out with have left the town. I'm getting so tired of this job and this town that I'm spending my evenings in bed. I've even been home sick which usually doesn't happen on my travels. At some point you just need more meaningful relationships with people who really know you.

Kirsikkakausi on kuitenkin pian ohi ja minä olen taas valmis matkustamaan!

The cherry season is almost finished though and I will be free to travel again!

-Päivi

Lampaita ja luteita//Sheep and bed bugs

Jälleen kerran hyvästeltyäni ihmiset Alexandrassa suuntasin Wanakaan. Olen jo kerran pyörähtänyt siellä, mutta halusin mennä uudestaan tekemään pari patikointia. Roys Peak oli neljän tunnin matka ylös vuorille jyrkkää mäkeä pitkin. Reitti kiemurteli 8 kilometrin matkan ja matka kävi jo kunnon päälle. Reitti kulki yksityisellä laidunmaalla ja lampaita juoksenteli vierellä. Olen aina pitänyt lampaista, mutta nyt niiden vierellä kulkeminen sai minut varuilleni.

After saying goodbye to people in Alexandra, once again, I was heading to Wanaka. I've been there once before but I wanted to go back to do few hikes. Roys Peak was a four hour journey up on a steep hill. The road up to the top was 8 km and it was testing my fitness level. The route was in a private land with sheep running around. I've always liked sheep but now I felt nervous walking among them.

En tainnut mainita, mitä tapahtui kun olimme telttailemassa pohjoissaarella. Heräsin yöllä, kun jokin löi päätäni teltan ulkopuolelta. Vierelläni nukkuva Matan sanoi minun kuvittelevan asian ja käski mennä takaisin nukkumaan. Kun sain pään tyynyyn, jokin osui minua päähän uudelleen. Kuulimme sorkkien kopinaa ja teltta heilahti taas. Tajusimme sen olevan lammas, joka puski päällään telttaa ulkopuolelta. Matan hakkasin teltan seinää ja lopulta kuulimme askeleiden katoavan. Matan oli aikasemmin ajanut laumastaan eksyneen lampaan pois telttailualueelta ja mietimme epäuskoisena naureskellen, tuliko lammas kostamaan. Tämän tapahtuman jälkeen lampaat eivät ole enää näyttäneet yhtä suloisilta ja viattomilta.

I don't think I have mentioned what happened in the beginning of my travels when we were camping in Northland. I woke at night when something was hitting my head outside the tent. Matan, who was sleeping next to me, told me I was imaginating it and told me to go back to sleep. When I got my head on the pillow, it happened again. We heard a noise of something four-legged running away and then running against the tent again. We realised it was a sheep pushing it's head against the tent. Matan banged the tent and finally the sheep run away. Matan had chased a sheep that was lost from it's herd earlier that evening and we were laughing that maybe the sheep came back to revenge us. After this incident sheep have not looked as cute and innocent than they did before.

Pienestä lammaskammosta huolimatta, pääsin kuitenkin Roys Peakin huipulle ja sieltä avautui maisemat Wanakaan ja Mount Aspiringin kansallispuistoon.

So even with my fear of sheep, I got on top of Roys Peak. From there you could see the stunning view over Wanaka and Mount Aspiring National park.

Seuraavana päivänä tein Rob Roy Glacier-patikoinnin irlantilaisen miehen kanssa, jolta olin saanut kyydin kotiin edellispäivän patikalta. Reitti oli tunnin ajomatkan päässä Wanakasta ja tie kulki yhdeksän puron läpi. Tietä ei suositella normaaleille autoille sadesäällä ja meillä oli tietysti sellainen alla sadepäivänä. Kyseenalaistin mahdollisuutemme päästä vielä takaisin päin, sillä vettä ripotteli jatkuvasti. Irkkumies ei kuitenkaan nähnyt asiassa mitään ongelmaa, joten luotin häneen. Oma asiantuntemukseni autoista ja lammikoista on melko olematon.

The next day I hiked to Rob Roy Glacier with an Irish guy who had drove me home from Roys Peak the previous day. The hike was an hour away from Wanaka and we had to cross nine fords to get there. They don't recommend the road to normal cars on a rainy day, and of course that is what we were driving while it was raining. I was questioning if we would be able to drive back from there since it was raining the whole time but the Irish guy didn't see any problem with it. So I trusted him. My knowledge about cars and fords is pretty much non-existing.

Lampaita tiellä. Normaali näky Uudessa Seelannissa
Sheep on the road, a normal sight in New Zealand

Patikointireitti oli helpohko ja vei Rob Roy-jäätikön viereen. Tämä oli elämäni ensimmäinen jäätikkö ja näkymä oli melko vaikuttava. Lumi näytti kirkkaan sinertävältä paikoin ja oudointa oli, että kuljimme sademetsän läpi päästäksemme jäätikölle. Muutaman kerran kuulosti siltä, kuin kova ukkonen olisi jyrissyt, mutta se olikin pieni lumivyöry jäätiköllä.

The hike itself was pretty easy and it took us close to the glacier. This was the first glacier I've ever seen and it was impressing. The snow looked blue at some places and the weirdest part was that we hiked through a rainforest to get to the glacier. A couple of times we heard a sound like thunder but it was actually a small avalanche on the glacier.

Takaisin menomme aikana vettä oli alkanut sataa kaatamalla ja nyt irkkumieskin oli huolissaan mahdollisuuksistamme ylittää vesiesteet. Ensimmäiset esteet menivät helposti, mutta kolmas oli niin syvä, että vesi tulvi tuulilasille asti. Sen verran tiedän autoista, että se ei varmasti tehnyt hyvää moottorille. Loput purot olivat matalia ja pääsimme kotiin asti ilman ongelmia. Tiedä sitten, pihiseekö irkkumiehen autossa moottori edelleen.

On our way back down, it really started to rain and now even the Irish guy was nervous about wether we would be able to cross the fords or not. The first few fords were shallow but the third one was so deep that the water came all the way to the windshield. Though I don't know much about cars, I'm sure that can't be good for the engine. The rest of the fords were shallow and we were able to get home safely. If the engine on the Irish guy's car is still working, that I don't know.

Wanakasta suuntasin Mount Cook-kylään, jota ympäröi korkeat lumiset vuoret. Kylä on suosittu turistien keskuudessa ja sainkin sieltä varattua vain yhden yön. Olin suunnitellut tehopatikoinnit: kaksi ensimmäiselle päivälle ja yksi pitkä viimeiselle. Saapuessani kylään vuoristoilma kuitenkin pilasi suunnitelmani. Vettä satoi kaatamalla ja pilvet olivat niin alhaalla, että vuoria tuskin näki. Kiipesin yhdelle vuorelle ja sinne päästyäni alkoi sataa lunta. En ole nähnyt lunta yli vuoteen, joten se oli hauskaa, kunnes tuuli yltyi niin kovaksi, että lumi satoi vaakatasossa. Lähdin vikkelästi alas ettei tuuli nappaisi minua mukaansa.

From Wanaka I headed to Mount Cook village, which is surrounded by big snowy mountains. The village is very touristy and I was able to get only one night at a hostel there. So I planned efficient hikes for two days: two short ones on my first day and a long one for the second day. When I arrived to the village, the mountain climate ruined my plans. It was pouring rain and the clouds were hanging so low you could barely see the mountains. I hiked to one mountain but when I got on top, it started to snow. I haven't seen snow for over a year now so it was fun until the wind started to blow so strongly that it was snowing horizontally. I went quickly down so the wind wouldn't blow me over.

Näkymä Red Tarns-reitiltä
A view from the Red Tarns hike

Seuraava päivä valkeni aurinkoisena ja suuntasin äkkiä ulos. Sain tehtyä kaksi suunnittelemaani reittiä, mutta tuuli oli edelleen niin kova, että välillä se puski minut reitiltä pois. Reitti ei onneksi kulkenut vuorten päälle vaan laaksossa, joten vaaratilanteita ei syntynyt.

The next morning was sunny so I ran out to do hikes. I got to do two shorter hikes, but the wind was still so strong that it pushed me off the track at times. Luckily the track was going through a valley and not on a mountain so it wasn't too dangerous.

Kea Point-reitti
Kea Point track

Mueller-jäätikköjärvi
Mueller Glacier lake

Hooker-laakso
Hooker Valley

Hooker jäätikkö
Hooker Glacier

Hooker jäätikköjärvi
Hooker Glacier lake

Seuraavana vuorossa oli länsiranniko ja Fox jäätikkö, jonne olin taas suunnitellut parin päivän patikat. Kuten minua säästä oltiinkin varoiteltu, länsirannikolla satoi molemmat siellä viettämäni päivät. Sain sentään käveltyä jäätikölle, joka oli kuitenkin pettymys. Reitti loppui 450 metrin päähän jäätiköstä, joka näytti vain likaiselta lumelta. Näky, joka on tuttu Suomessa joka talvi. Täytyy sanoa, ettö Rob Roy jäätikkö oli vaikuttavampi.

The next stop was Fox Glacier on the west coast. I had few hikes on my mind again but like everyone had warned me about the weather, it rained both days I was there. I was able to walk to the glacier but it was disappointing. It just looked like dirty snow, something I can see in Finland every winter. I have to say that Rob Roy Glacier was more impressive.

Kaiken kaikkiaan päivät Fox jäätiköllä olivat tylsiä ja kaiken kruunasi luteet, joiden kanssa nukuin kaksi yötä. Toisena aamuna koko kroppani oli täynnä puremajälkiä ja näin luteiden juoksentelevan sängylläni. Kerroin tästä hostellin omistajalle, joka vain suuttui minulle ja paasasi, kuinka se ei voi olla mahdollista, sillä heillä on erikoispatjat luteita vastaan. Keräsin kimpsuni ja suuntasin jälleen kerran Alexandraan. Olin suunnitellut viettäväni joulun siellä, mutta päätin mennä sinne jo aikasemmin, koska luteista eroon pääseminen veisi aikaa.

All in all, my days at Fox Glacier were boring and to make my time there perfect​, I slept with bed bugs for two nights. On the second morning my body was covered with bite marks and I saw the bed bugs crawling on my bed. I told the hostel owner this but he just got mad at me and told me they can't have bed bugs since they have these special mattresses against them. So I gathered my stuff and headed to Alexandra. I was planning to spend Christmas there anyways and now I wanted to go there early so I could have time to get rid of the bed bugs.

Heti perille päästyäni purin tavarani ja laitoin ne jätesäkkeihin ulos aurinkoon. Tällä tavalla luteiden kuumentaminen oli ainoa vaihtoehto, koska hostellin pesukone toimi ainoastaan kylmäpesulla. Kerroin siivoushenkilökunnalle ja omistajalle puuhistani ja jätin tavarat ulos aurinkoon. Illalla, kun menin katsomaan niitä, jätesäkit olivat kadonneet. Luulin poikien tehneen minulle pilan ja piilottaneen säkit. Kun näin hostellin omistajan miehen vievän roskatynnyreitä ulos, tajusin oitis mitä oli tapahtunut. Mies oli luullut tavarasäkkejäni roskiksi ja vienyt ne roska-auton kyytiin. Tapahtuneesta oli vain muutama minuutti, mutta kaikki vaatteeni oli jo matkalla kaatopaikalle. Ainoat, mitä jäi jäljelle oli arvotavarat, päälläni oleva mekko ja kolmet kengät. Tilanne oli niin absurdi, että itkin puoli tuntia ja sitten jo nauratti. Ainakin luteet olivat poissa.

Once I got to Alexandra, I put all my clothes to black garbage backs out in the sun. This was the only way to heat the bugs to death since the washing machine only had cold wash option. I told the cleaning people and the hostel owner what I was doing and left my stuff in the sun. In the evening, when I went to check my stuff, the bags were gone. I thought the boys had made a prank on me and hid the bags. When I saw the hostel owner's husband taking out the trash, I realised what had happened. He had though my stuff was garbage and had throw them in the garbage truck. It had happened just few minutes before I got there but at that point my clothes were on their way to the dump. Only things I was left with were my valuable belongings, three pairs of shoes and a dress I was wearing. The situation was so absurd that I cried for half an hour and then I was laughing. At least the bed bugs were gone.

Tarkoitukseni oli jatkaa matkustamista joulun jälkeen, mutta koska budjettiini ei ole laskettu uuden vaatekerran ostamista, ei auta muu kuin jäädä tänne Alexandraan ja löytää uusi työ.

My intention was to continue traveling after Christmas but since I can't afford to buy a whole new wardrobe right now, I just need to stay in Alexandra for a while and get a new job.

-Päivi

Paluu poluille//Back on the track

Kun tein maailmanympärimatkani, menin haipakkaa paikasta toiseen, koska halusin nähdä mahdollisimman paljon. Nyt ajattelin olla viisaampi, joten varasin tälle etelä-saaren matkailulle viisi viikkoa aikaa, jotta voin kulkea rauhassa. En näköjään kuitenkaan pääse tuosta turbovaihteesta eroon, koska haluan tehdä mahdollisimman paljon patikointeja. Viikon aikana olenkin viettänyt vain kaksi yötä samassa sängyssä.

When I was doing my trip around the world, I was in a big hurry to see everything I wanted. So this time I thought I'll take it slow and planned five weeks to see the south island. It seems I can't shake that hurry off, because I want to do as many hikes as possible. Come to think of it, in the last week I've only spent two nights in the same bed.

Reissuni alkoi kaljoitteluillalla Queenstownissa englantilaisen kaverini Sukhin kanssa. Siellä tiemme erosivat ja jatkoin matkaa Te Anauun. Te Anau itsessään oli melko tylsä paikka, mutta se oli lähin kaupunki Fiordlandin kansallispuistoa, jossa halusin patikoida. Sain kyydin aikasin aamulla kahdelta hostellissani yöpyneeltä pojalta ja olin klo 7.30 suunnitelemani patikoinnin alussa. Ilma oli kuitenkin niin sumuinen, etten olisi nähnyt vuoren päältä 360 asteen maisemia, joten päätin tehdä toisen patikoinnin odottaessani sumun hälvenemistä.

My trip started with a night out in Queenstown with my English friend Sukh. Our ways departed after that and I continued to Te Anau. Te Anau itself is a quite boring place but it's the closest town to Fiordland National Park where I wanted to do a hike. I got a ride from two guys staying in the same hostel as I and I was at the beginning of the track at 7.30am. Since it was too cloudy to see the 360 views from the summit, I decided to do another track while waiting the weather to clear out.

Queenstown

Tämä reitti kulki metsän läpi vuoristossa lepäävälle Marian järvelle. 1,5 tunnin kävelyn jälkeen kirosin spontaania ideaani, sillä metsän ilma oli kostea ja kuuma ja polku täynnä irtokiviä ja mutaa. Kun pääsin perille, siellä odottava näkymä oli matkan arvoinen. Tuntui, kuin olisin astunut metsästä satumaahan, en odottanut niin upeaa näkyä metsän ja vuorien keskellä. Istuin tuijottamassa maisemaa puolisen tuntia ennen kuin seuraavat patikoijat tulivat häiritsemään rauhaani.

The track went through a forest and ended up to lake Marian that was situated in a hanging valley. After hiking for 1,5 hours I was cursing my spontaneous idea. The forest was hot and humid and the track was muddy and paved with loose rocks. When I got to the end of the track, the view on top was worth the climb. It felt like stepping out of the forest to a fantasy land. I wasn't expecting such a view in the middle of the forest and mountains. I sat there for half an hour and stared at the lake before next people arrived to disturb my peace and quiet.

 Marian-järvi
Lake Marian

Lumiputouksia
Snowfalls

Ilma oli muuttunut aurinkoiseksi järvellä oloni aikana ja sain tehtyä alunperin suunnittelemani patikoinnin. Key Summit oli tunnin nousu kukkulalle, josta oli upeat näkymät Fiordlandin kansallispuistoon.

The weather had cleared out when I was at the lake and I was able to do the track I originally wanted. Key Summit track was an hour walk up to a hill where there was a beautiful view to Fiordland national park.

Te Anausta suuntasin itärannikolle Dunediniin. Kaupunki on toiseksi suurin eteläsaarella ja siitä onkin jo aikaa, kun olen ollut niinkin suuressa kaupungissa. Dunedinissa on paljon englantilaistyylisiä taloja ja se tekee kaupungista viehättävän. Ikävä kyllä taloja ei näytetty pidettävän hyvässä kunnossa ja paikka paikoin kaupunki näytti nuhjuiselta. Dunedinista löytyy muuten myös maailman jyrkin katu, Baldwin katu, joka taitaakin olla kaupungin suurin nähtävyys.

From Te Anau I traveled to east coast, Dunedin. The city is the second biggest on south island and it's been a while since I was in a bigger city. There were a lot of British style architecture in Dunedin and it felt like being in England. It's a cute city but they aren't really taking care of the buildings so some parts of the city looked a bit shabby. In Dunedin, you can also find the world's steepest street, Baldwin street, which seems to be a big tourist attraction.

 Baldwin-katu
Baldwin street

 Baldwin kadun päällä
On top of Baldwin street

Koska Dunedin oli suuri kaupunki, jossa en niinkään viihtynyt, päätin jatkaa matkaani Wanakaan. Päästäkseni sinne minun oli mentävä kotikaupunkini Alexandran läpi, joten päätin viettää pari yötä "kotona". Oli ihanaa nähdä tuttuja ihmisiä. Viikon reissuni aikana en ollut tutustunut juuri kehenkään, kun menin niin suurella vauhdilla eteenpäin. Tuntui myös siltä, kuin olisin ollut kauemminkin poissa, sillä olin ehtinyt tehdä ja nähdä niin paljon. Pieni breikki kotoisessa tunnelmassa teki hyvää.

Because Dunedin is a big city, which I'm not a big fan of, I decided to continue my travels to Wanaka after a day. To get to Wanaka, I had to go through my hometown Alexandra. So I decided to spend couple of nights at "home". It was good to see familiar faces. In my week of travels I didn't really meet anyone since I was always on the go. It also felt like I had been away for longer since I've seen and done so much in a week. So it was good to spend few nights in a homey place.

Yhdet hyvästit on uudet tervehdykset//One goodbye is a new hello

Kun kuusi viikkoa sitten saavuin Alexandraan, ajattelin tulevani hulluksi niin hiljaisessa paikassa. Nyt ihmettelen, mihin ne viikot oikein menivät. Vaikka työ oli tylsää ja päivät melko yllätyksettömiä, aika kuitenkin kului nopeasti, kun kotona oli ihmisiä ja elämää jatkuvasti ympärillä.

When I arrived to Alexandra six weeks ago, I thought I would go crazy in such a quiet town. Now I'm wondering how those weeks went by so quickly. Even though the job was boring and the days quite unsurprising, time passed quickly when there were always people and life around you at home.

Tiistaina, kun tein lähtöä jatkaakseni matkustamista Uudessa Seelannissa, olo oli haikea. Ensimmäiset päivät oli todella vaikea päästä takaisin matkustusmoodiin. Olisin vain halunnut palata takaisin Alexandraan tuttujen ihmisten ja kuvioiden pariin, jossa päivän kohokohta oli se, että avokado oli syöntikypsä. En ollut suunnitellut juurikaan matkaani, joten tunnuin olevan vain tuuliajolla.

Tuesday, when I was leaving Alexandra to continue my travels in New Zealand, I was feeling sad. The first days of traveling felt exhausting and it was difficult to get back in the traveling mode. I just wanted to go back to Alexandra where everyone and everything was familiar and the highlight of my day was a ripe avocado. I hadn't really planned my travels so I kind of felt like adrift.

Kolmantena päivänä kuitenkin helpotti. Tein karkean matkasuunnitelman ja aloin päästä oikeaan tunnelmaan. Rinkan painoon alkaa pikkuhiljaa tottua ja ensimmäiset turhat tavaratkin heitin jo menemään. Ruoan mukana kantamisen riesa on taas tuttua ja niin rasittavaa, että alan elämään riisillä ja pavuilla. Kaiken kaikkiaan olen siis päässyt takaisin reissaamisarkeen ja maailma on taas avoin.

On the third day it got easier. I made a rough travel plan and I was getting to the right mood again. I'm slowly getting use to the weight of my backpack again and I already threw away the first unnecessary things in my pack. The pain on carrying food around came familiar as well and it's so annoying that I'm going to stick with my rice and beans diet. All in all I'm getting back to my old traveling lifestyle and the world is my playground.

- Päivi

Elämää Alexandrassa//Life in Alexandra

Elämä täällä Alexandrassa sujuu kahden viikon jälkeen melko tutulla kaavalla. Herään aamulla seitsemältä, ennen kuin kukaan muu on hereillä. Näin saan valmistaa aamiaisen rauhassa. Vartin päästä keittiöön rynnii kymmenen ihmistä ja ehdin livahtaa syömään, kun muut valmistavat aamiaisensa toisiaan väistellen. Minä ja kaksi saksalaista poikaa menemme kahdeksaksi töihin, kuten suurin osa reilusta 30 ihmisestä hostellissa. Aamulla käy kova kuhina, kun kaikki koittavat selviytyä aamutoimistaan kolmen vessan ja kahden keittiön kanssa.

The days here in Alexandra are pretty similar after two weeks. I wake up at seven before no one else is up. This way I get to prepare my breakfast in peace. 15 minutes after that, ten people walks in and I get to eat while they prepare their breakfast dodging each other. Me and two German guys go to work at eight and so does most of the 30 people staying in the hostel. The mornings are busy when everyone tries to get through their morning using three bathrooms and two kitchens.

Töissä ohennamme aprikoosi- ja persikkapuita sekä viiniköynnöksiä. Viiniköynnökset on suosikkini, koska ne ovat sopivan kokoisia minulle; ei tarvitse kurkottaa tai kyykistyä. Toisaalta puiden ohentamisessa pääsee kiipeilemään tikkaille, joka tuo pientä vaihtelua päivään. Töitä tehdään kahdeksan tuntia ja lisäksi on puolen tunnin ruokatauko. Päivä rytmittyy taukojen mukaan. Aamulla odottaa ensimmäistä taukoa, joka on kymmeneltä. Sitten lounastaukoa puoliltapäivin ja lopuksi iltapäivätaukoa. Puolet tauosta tosin yleensä kuluu siihen, että ensin kävelee puiden luota tavaroilleen, jotka on aina väärällä puolella hedelmätarhaa. Jos haluaa käydä vessassa ja syödä jotain, on syömistä välillä tehtävä samalla, kun kävelee vessaan. Vessatkin kun tuppaa olemaan aina toisella puolella tarhaa.

At work we thin apricot and peach trees and sometimes vineyards as well. Vineyards are my favorite because they are the perfect height. I don't have to reach too high or squat in order to thin them.On the other hand, you get to climb the latter when thinning trees, which brings variety to the day. We work eight hours a day and have half an hour lunch break. The rhythm of my work days is waiting for the next break. In the morning you wait for the first break which is at ten o'clock. Then for the lunch break and finally for the afternoon break. When you walk from the trees to your stuff, which are almost always at the different side of the orchid, that's usually half of the break. If you want to eat and use the bathroom, you sometimes need to eat as you walk, since the bathrooms are also on the other side of the orchid.

Ainakin maisemat ovat kohdillaan töissä
At least the view is decent at work

Työ itsessään on tylsää ja siihen rutinoituu äkkiä. Välillä huomaa tehneensä rivin puita ilman minkäänlaista ajatusta mielessä ja välillä jokainen minuutti tuntuu pitkältä. Kuitenkin sain, mitä tulinkin hakemaan: työtä ilman vastuuta, stressiä ja jatkuvaa tilannetajua.

The job itself is boring and you do it automatically. Sometimes you realize you've done a row of trees without a single thought on your mind. Other times every minute feels long. But I got what I came for; a job without responsibility, stress and constant discretion.

Työpäivät menevät siedettävän äkkiä, jos kuuntelee äänikirjoja ja musiikkia tai pystyy juttelemaan jonkun kanssa työn lomassa. Paljon myös ehtii pohdiskella omaa elämää, mikä aiheuttaa välillä pientä ahdistusta. En kuitenkaan ole ainoa työtään ja elämäänsä pakeneva ihminen hostellilla. Lisäkseni on muun muassa kolme muuta opettajaa, jotka kaipasivat breikkiä töistä ja tulivat miettimään, mitä haluavat tehdä. Yllättävää onkin, että suurin osa meistä on reilusti päälle kaksikymppisiä ja vielä teinivuosiaan eläviä on vain kaksi.

The work days passes quite quickly if you listen to music, audio books or talk to someone. There's also a lot of time to think about your life which causes a bit of anxiety at times. I'm not the only one escaping their life and work at the hostel though. There's three other teachers among other ones who needed a break from work and came here to think what they want to do. It is surprising that the majority of us are over twenty and there's only two still in their teenage years.

Alexandra kaupunkina on hyvin hiljainen maalaiskaupunki. Asukkaita on 4800 ja olen tainnut törmätä noin kahteenkymmeneen heistä. Kun päivällä kävelee keskustassa, tulee vastaan vain muutama ihminen. Suurin osa kaupoista menee kiinni viideltä, juuri kun pääsen itse töistä kotiin. Paikalliseen pubiin ei pääse puolenyön jälkeen sisään, vaikka baari on kolmeen asti auki. Baarissa käydään kumisaappaat jalassa ja 95% asiakkaista on miehiä. Keskustassa on suuri puisto, jossa saan yksinäni käydä treenaamassa, koska kukaan muu ei näytä käyttävän sitä.

As a town, Alexandra is very quiet country town. There's 4800 inhabitants and I've come across about twenty of them. When you walk around in the town during daytime, you only run into few people. Most shops close at five, just when I get home from work. You can't get into the local pub after 12am although it doesn't close until 3am. People wear gum boots to the bar and 95% of the customers there are men. There's a big park in the center where I get to do a work out in peace since no one else uses it apparently.

Hassua kyllä, kaupungin ollessa hiljainen, elämä hostellissa on vilkasta. Vaikka välillä omaa rauhaa on vaikea saada ja ainainen kilpajuoksu töistä suihkuun on rasittavaa (lämmintä vettä ei riitä kaikille), on silti mukavaa, että seuraa ja keskustelukumppaneita riittää aina.

Funny enough, the town being quiet, the life in the hostel is very lively. Even though you can't really get a time of your own and the race from work to shower is annoying (there's not enough hot water for everyone), it's still nice to have company and someone to talk to all the time.

-Päivi

Alexandra - koti kaukana kotoa//Alexandra - home away from home

Istun hostellin takapihalla lukemassa kirjaa. Ulkona on 14 astetta lämmintä. Normaalisti en istuisi näin kylmällä ulkona, mutta jokin täällä Uudessa Seelannissa tekee sen, että ulos on päästävä aina, kun mahdollista.

I'm sitting outside in the garden, reading a book. It's 14 degrees celsius outside. Normally I wouldn't be sitting outside when it's this cold but there's something about New Zealand that makes you want to spend your time outdoors.

Takanani istuu eteläkorealainen Miya soittamassa ukulelea ja kauempaa kuulu didgeridoon ääni, jota soittaa myöskin eteläkorealainen Seen. Takapiha on ränsistynyt. Nurmikko on pitkä ja ulkokalusteet ovat ikivanhoja rikkinäisiä huonekaluja. Se ei kuitenkaan haittaa, olen kotona. Täällä tulen viettämään ainakin seuraavat neljä viikkoa.

Sitting outside with me while playing ukulele is south Korean Miya. From the distance, I can hear the sound of didgeridoo that is played by another South Korean, Seen. The garden is a bit shabby. The crass is long and the furniture are old and broken. But I don't mind, I'm home. This is where I'll be living for at least the next four weeks.

Pohjoisreissumme jälkeen lensin Queenstowniin, joka oli ensikosketukseni eteläsaareen. Oli kuin olisin matkustanut uuteen maahan. Lumihuippuiset vuoret ympäröivät kaupunkia ja oli kylmä, vain 6 astetta. Upeat vuoret veivät kuitenkin huomion pois kylmyydestä.

After our roadtrip to Northland I flew to Queenstown, which was my first experience of the south island. It was like arriving to a different country. The town was surrounded by snowcapped mountains and it was cold, only 6 degrees. The breath taking mountains took away my thoughts off the cold though.

Vietin kaksi päivää Queenstownissa patkoiden kahdelle kukkulalle ja koluten kaupungin lukuisat retkeilyvälineliikkeet läpi. Kaupunki oli niin kaunis ja kotoisan tuntuinen, että siellä oli ihana vain kävellä ympäriinsä.

I spent two days in Queenstown hiking to two hills and browsing through every outdoor shop. The town was so beautiful and cozy that it was just nice to walk around.

Näkymä Queenstown hilliltä
The view from Queenstown hill

Näkymä Bob's Peakilta
The view from Bob's Peak

Seuraavaksi tarkoitukseni oli liftata Wanakaan, mutta aamupalalla ollessani juttelin erään saksalaisen miehen kanssa työskentelystä Uudessa Seelannissa ja hän kertoi, että läheisessä kaupungissa, Alexandrassa, on paljon hedelmätarhatyötä, joten päätinkin mennä sinne.

My next plan was to hitch hike to Wanaka, but as I was eating breakfast I talked to this german guy about jobs in New Zealand and he told me about a town called Alexandra, where there are lots of jobs at the orchids. So I decided to go there instead.

Kaupungissa on vain yksi hostelli, johon mennessäni tuntui, kuin olisin tullut kotiin. Tunsin, että täältä tulen löytämään töitä ja hostellissa tapaamani muut asukkaat olivat superystävällisiä ja lupasivat kysellä omilta työpaikoiltaan minulle töitä. Neljän päivän päästä työpaikka varmistuikin läheiseltä hedelmätarhalta.

There is only one hostel in Alexandra and as I walked in, it felt like I arrived home. I could feel this is the place where I'll find work and also the people in the hostel were super friendly and helpful with my job hunt. After four days, I got a job at a local orchid.

Töitä etsiessäni ehdin myös piipahtaa Wanakassa ja hullaantua kaupunkiin täysin. Ystäväni Matan oli kehunut paikkaa maasta taivaisiin enkä uskonut paikan olevan niin ihmeellinen, mutta se oli. Kaupunki on pieni,  järven rannalla ja sitä ympäröi upeat vuoret ja lukuisat patikointireitit. Hetken jo harkitsin muuttamista sinne ja töiden hankkimista sieltä, mutta kun kuulin hostellien hinnat, päätin Akexandran nuhjuisen, mutta lämpöisen hostellin olevan minun paikkani. Hostellissa vallitsee hyvä henki asukkaiden kesken ja olen tyytyväinen, että jäin tänne.

As I was looking for work, I managed to finally visit Wanaka as well and fall in love with the town. My friend Matan had told me it's heaven on earth but I didn't think it could be that amazing. But it was. The town is next to a lake and it's surrounded by beautiful mountains. It's a small town with a great atmosphere and lots of hikes close by. For a while I was considering to move and find a job there but when I heard the hostel prices in Wanaka, I decided Alexandra's shabby but cozy hostel would be my place. There is good atmosphere among us backpackers in this hostel and I'm glad I stayed.

-Päivi

Wanaka-järvi
Lake Wanaka

Wanaka

Mt. Ironin huipulla
At the top of Mt Iron

Blue pools

Halloween Alexandran hostellissa
Halloween at Alexandra Backpackers