Lumoava liikenneruuhka Ho Chi Minhissä//The terribly fascinating traffic in Ho Chi Minh

Vietnamiin pääsy ei ole tehty turhan helpoksi suomalaisille turisteille, jos aikoo maassa viettää enemmän kuin nuo 14 viisumivapaata päivää. Ennen maahan menoa täytyy hakea hyväksyntäkirje viisumille joko oman maan lähetystöstä tai netissä matkayhtiöltä. Koska olin Uudessa Seelannissa, kun päätin lentää Vietnamiin, hankin kirjeen netistä 13 eurolla. Epäilin kirjeen aitoutta, koska samassa oli myös kahden venäläisen tiedot maahan pääsystä, mutta kyllä se osoittautui olevan pätevä. Saatekirje tuli osoittaa Vietnamin kentällä, maksaa 20 euroa ja kuukauden viisumi oli hallussa.

Getting into Vietnam isn't as easy as I thought. Finns can stay in the country for 14 days without a visa but if you want to stay for longer you need an approval letter from your embassy or from an online company. Since I was far away from the embassy in New Zealand, I got my letter online for 15$. I was a bit suspicious about whether the letter was legit since I had the visa information of a two russians on the same letter. But it was and I got my visa at the airport when I showed them the letter and payed 25$.

Aasian maihin mentäessä tarvitsee usein myös lipun pois maasta, koska sitä saatetaan kysyä. Koska olin hakemassa 30 päivän viisumia, minulle sanottiin ettei lippua tarvitse. Kuinka ollakkaan Uuden Seelannin kentällä minua ei päästetty koneeseen ilman paluulippua. Ostin sitten hätäpäissäni 7 euron bussilipun netistä Kambodzaan. Se kelpasi, vaikka virkailija taas kyseli, että miksei minulla ole jatkolippua Kambodzasta pois. Suunnitelmaton matkailu tuntuu olevan lentokenttävirkailijoille aina yhtä vieras käsite.

When flying to Asian countries you often need an onward ticket since they might ask about it. Because I was getting the 30 day visa, I was told I don't need one. But surprise surprise, I did need one. The flight crew didn't let me on board without one. So I quickly booked a bus ticket to Cambodia for 9$. They approved it though they were still asking questions where I would go from Cambodia and why I don't have a ticket out from there. Traveling without plans still seems to be an unheard thing for the crew at airports.

Pääsin kuitenkin Vietnamiin, Ho Chi Minh Cityyn ja olin jo taksimatkalla hostellille myyty. Hassua kyllä, sillä Vietnam ei ole koskaan kiehtonut minua ja nytkin matkustin tänne lähinnä koska halusin Laosiin, joten ajattelin nähdä tämän maan siinä samalla sitten.

I managed to get in to the country and to Ho Cho Minh and I already started to like the place on the taxi ride to my hostel. It's funny, Vietnam has never really interested me before and even now I just really wanted to go to Laos so I decided to check this place out as well.

Yleensä en pidä suurkaupungeista, mutta Ho Chi Minh kiehtoi suuresti. Liikenne oli kaoottista; skootterit ajoivat kävelyteillä ja vastaantulijoiden kaistalla ja kaikki tööttäilivät kilpaa. Kaupunki oli hektinen iltaan asti ja ikinä ei tiennyt,mitä kulman takana tapahtuu. Törmäsimme ostoskeskuksen avajaisiin, jossa kaksi lohikäärmeeksi pukeutunutta miestä taiteilivat hyvin epäilyttävän näköisen telineen päällä ja iltakymmenen aikaan puistossa vedettiin jonkin sortin rumpuharjoituksia.

Usually I don't like big cities but I was fascinated about Ho Chi Minh. The traffic was chaotic; scooters were driving on side walks and on wrong lanes and everyone was honking their horn as loud as possible. There was always something happening in the city and you never knew what you would run into. We came across an opening for a mall where two guys dressed as a dragon were jumping on a very questionable looking stand and at ten at night there  were people practising drumming in the park.

Presidentti Ho Chi Minh
President Ho Chi Minh

Uudessa Seelannissa tapaamani vietnamilainen Mata noukki minut skootterinsa kyytiin yhtenä päivänä ja pääsin kokemaan liikenteen sieltä käsin. Vaikka välillä pelotti ja näytti siltä, että joku tulee kylkeen, luotin Matan ajotaitoihin, koska hän on tottunut tuohon ajotapaan. Kenenkään reissarin kyytiin en olisi uskaltanut.

One day I was picked up with a scooter by a Vietnamese girl Mata, whom I met in New Zealand. We drove around in Ho Chi Minh and though it was scary at times and few times it looked like someone is going to crash into us, I trusted Mata. She's used to that crazy traffic, I wouldn't have hoped on a scooter if another tourist was driving it.

Liikenteen lisäksi pääsin ihmettelemään Chu Chi-tunneleita, joita käytettiin Vietnamin sodan aikana vaikka mihin. Yli 250km pitkä tunneliverkosto tarjosi suojaa sodassa ja sieltä löytyi muun muassa sairastupa, keittiö ja makuuhuoneet. Tunneleita oli monessa kerroksessa, jopa 6 metrin syvyydessä.

Besides the traffic, I was amazed by the Cu Chi tunnels they used in the America-Vietnam war for basically everything. The over 250km long tunnelsystem offered protection and they had hospital, kitchen and beds in there too. There were several floors, some as deep as 6 meters under ground.

Mekin pääsimme kulkemaan tunneleissa. Syvimmillään olimme 6 metriä maan alla ja pisin matka, minkä kuljimme oli 15 metriä. Jo tässä ajassa tuntui, että happi loppuu ja hikeä pukkasi. En osaa kuvitella, miten sodan aikana sotilaat ovat asuneet päivä- tai viikkotolkulla maan alla.

We got to walk in the tunnels too. Deepest was 6 meters under and 15 meters long. Even when walking that distance underground I felt like there was no air and I was soaked with sweat when I got out. I can't imagine how the solders lived there for days or weeks.

Ilma-aukko tunneleihin, joka naamioitiin näyttämään termiittipesältä.
An air hole to the tunnels that was disguised to look like a termite nest.

Lisää Vietnamin sodasta kävin oppimassa Sotamuseossa. Siellä kerrottiin sodan kulusta ja näytillä oli paljon vaikuttavia kuvia sodan tositilanteista, joita ulkomaalaiset reportterit olivat käyneet kuvaamassa. Monet heistä menehtyivät sodassa. Silti mieleen jäi parhaiten kertomukset kemiallisen aseen käytöstä ja etenkin sen seurauksista. Kaasua käytettiin tuhoamaan kasvillisuus ja paljastamaan metsissä piileskelevät sissit. Kaasu vammautti tartunnan saaneita ja vaikutti heidän geeneihinsä. Vielä tänäkin päivänä syntyy vammaisia lapsia kaasulle altistuneiden jälkeläisille, niin Vietnamissa kuin Amerikassa sotilaiden keskuudessa. Täällä näkeekin kaduilla paljon ihmisiä pyörätuoleissa. 32 vuotta ja silti sodan vaikutukset on näkyvissä.

I learned more about the war in the War Remnants Museum. There they told about how the war went on and a lot of pictures of different aspects of the war were displayed. What struck me the most was the use of a chemical weapon and how it affected people. They used it to destroy the forests that covered the Viet Cong troops. The chemical caused different types of health issues and even caused birth defects to the next generation. Even now there's still babies being born with disabilities because of that chemical weapon. When walking on the streets here you can see people on wheelchairs. It's been 32 years and you can still see the effects of the war.

Muun muassa suomalaisten protestit sotaa vastaan oli esillä museossa.
Finnish people protested against the war among other nationalities.

-Päivi

Viimeiset vuorinäkymät//Last views from the mountains

Christchurchista suuntasin eteläsaaren pohjoisosaan, joka on maisemiltaan aivan erilainen kuin eteläosa. Vuoret jäivät taakse ja maisemissa näkyy vain vihreitä mäkiä. Ilmasto on kuuma ja trooppinen ja se tuoksuukin erilaiselta. Rannikolla maisemat muistuttavat Australiaa.

From Christchurch I headed to the northern part of the south island. The north part turned out to be quite different from the south. There weren't any mountains, just green lush hills. The air is hot and tropical and it even smells different. The scenery on the coast reminds me of Australia.

Viimeisen kunnon vuoripatikoinnin tein Artturin solassa ja se olikin elämäni rankin patikka. Kiipesimme 1833 metrin korkeuteen, tosin aloitimme 700 metristä, joten itse kiipeämistä oli vain 1100 metriä. Polku ylös oli kuitenkin älyttömän jyrkkä ja välillä kulku oli pelkkää kiipeilyä suurien kivilohkareiden päällä. Vähän väliä piti auttaa käsillä, että pääsi ylös, sen verran jyrkkää mäkeä mentiin. Yleensä tykkään patikoida yksin, mutta koska reitti tuntui hieman riskialttiilta, tuppauduin muutaman muun ihmisen seuraan. Kolmen tunnin kiipeämisen jälkeen olimme huipulla ja sieltä avautui näkymät kauas vuoristoon. Näin jopa ensimmäistä kertaa Kea-linnun, alppipapukaijan, joita on Uudessa Seelannissa paljon.

My last proper up-the mountain hike was at Arthur's Pass and it was the toughest one I've done so far. It was up to 1833 meters, though we started from 700 meters above sea level so 1100 meters had to be climbed. The path was super steep and at some parts we were climbing on big rocks. Sometimes you had to use hands to pull yourself up, that's how steep it was, at least for me and my short legs. Usually I prefer to hike alone but this time I joined other people I met at beginning since the path was making me a bit anxious. After hiking for three hours we were at the Avalanche Peak and had a view to the whole pass. I even saw a Kea, an alpine parrot that is common in New Zealand.

Ihmisiä kiipeässä ylös
People hiking up

Artturin solan jälkeen paikat, joissa vierailin olivat nättejä, mutta mikään ei aiheuttanut sen suurempia tunteita. Rakastan vuoristomaisemia, joten pohjoisrannikko ei ihastuttanut sen suuremmin. Näin muutamia mielenkiintoisia juttuja ja nautin lämpimästä säästä.

After Arthur's Pass the places I visited were nice but nothing was spectacular to me. I love the mountains so the north coast was too flat for me. I saw some interesting things though and I enjoyed the warm weather.

Pannukakku-kivet Punakaikissa
Pancake rocks at Punakaiki

Abel Tasman kansallispuisto
Abel Tasman National Park

Abel Tasman

Rousku uiskenteli Pictonin satamassa
A ray swam around at the Picton marina

Sitten olikin aika hyvästellä eteläsaari, jossa olen viettänyt viimeiset 4,5 kuukautta. Otin Pictonista lautan Wellingtoniin, maan pääkaupunkiin, joka sijaitsee pohjoissaaren etelärannikolla. Siellä vietin viimeiset neljä päivää.

Then it was time to say goodbye to the South Island, where I had spent the last 4,5 months. I took a ferry from Picton to Wellington, the capital city that lies on the south part of the north island. There I spend my last four days in New Zealand.

Wellington oli hyvä paikka lopettaa seikkailut tässä maassa. Join paljon kahvia, kävin museoissa ja rannalla ja treffasin ihmisiä, jotka olin tavannut aikasemmin tässä maassa. Opin myös, että Uudessa Seelannissa on joka päivä useita maanjäristyksiä, mutta ne ovat niin pieniä, ettei niitä tunne.

Wellington was a good place to end my NZ travels. I drank a lot of coffee, visited museums, hit the beach and catched up with people whom I had met here before. I also learned that there is multiple earthquakes in New Zealand every day, you just don't feel them since they're small.

Wellington

Vuosi sitten tähän aikaan olin ensimmäistä kertaa tässä maassa ja kaksi viikkoa hujahti ohi niin, että tiesin tulevani tänne takaisin. Tällä kertaa vietin Uudessa Seelannissa kauemmin kuin tarkoitukseni oli, sillä en vain ollut valmis lähtemään. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen nähnyt ja tehnyt, mitä halusinkin. Olen valmis tutustumaan uuteen maahan ja kulttuuriin. Vietnam on seuraavana listalla.

Quite exactly a year ago I visited this country the first time and two weeks went by so quickly that I knew I would come back here. This time I stayed in New Zealand longer than I planned because I was just not ready to leave so soon. Now I feel that I saw and did the things I wanted and I'm ready to get to know a new country and culture. Vietnam is the next on line.

-Päivi

Tien päällä//On the road again

Kirsikat loppui ja vietin muutaman viikon Clydessä chillailemassa ja siivoamassa ilmaista asumista vastaan.

Cherry season finished and I spent few weeks in Clyde chilling and working for accommodation.

Clyde

Viikko sitten otimme kaverini Kaden kanssa uudelleensijoitettavan vuokra-auton alle ja lähdimme kolme päivän roadtripille. Saimme siis vuokra-auton ilmaiseksi, koska se piti saada siirrettyä toiseen kaupunkiin. Bensat piti maksaa itse, mutta muuten saimme kahden vuorokauden aikana ajella, minne halusimme.

A week ago my friend Kade and I booked a relocation car and went for a three day road trip. We got the car for free since the rental company needed it to be moved to a different city. We had to pay the gas ourselves but we got to drive as much as we wanted during those three days.

Jostain syystä pidän roadtripeistä ja pitkistä automatkoista, vaikken teekään niitä usein. Roadtrip Uudessa Seelannissa on kuitenkin ihan omaa luokkaansa, sillä maisemat ovat toinen toistaan upeampia ja ikinä ei tiedä, mitä tie tuo tullessaan, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Sadepilvet kerääntyivät taivaalla, mutta jostain raosta kuitenkin pilkisti aurinko ja valaisi pellon kullankirkkaaksi.

For some reason I love road trips and sitting in the car for long distances though I don't do it often. Roadtrip in New Zealand is a very unique experience because the scenery is so beautiful and you never know where the road will bring you to, as you can see from the picture below. The rain clouds had gathered in the sky but still the sun managed to shine trough on the field coloring in golden.

Ensimmäisenä iltana kävimme Oamarussa katsomassa sinipingviinejä. Ne oli noin 40cm korkuisia miniotuksia ja seurasimme aitiosta, kuinka ne rantautuivat merestä ja juoksivat koti-koloihinsa.

On our first night we drove to Oamaru to see blue penguins. They are about 40cm tall tiny creatures and we watched from the audience how they came shore and ran to their homes.

Seuraavana aamuna suuntasimme Mt Cookin kansallispuistoon, jossa olen jo käynyt kerran ennenkin. Paikka on kuitenkin lempparini tässä maassa, joten menin sinne mielelläni uudestaan. Teimme osan patikkareitistä, joten en viimeksi pystynyt tekemään kovan tuulen vuoksi.

Next morning we headed to Mt Cook National park, where I've been once before. That place is my favorite one in New Zealand so I didn't mind going there again. We managed to do a part of a track I couldn't do the last time because of the strong wind.

Mt Cookilta olikin sitten monen tunnin ajomatka Christchurchiin, johon meidän oli saavuttava saman illan aikana. Aamulla oli palautettava auto ja haettava Kadelle toinen uudelleen sijoitettava auto, koska hänen oli palattava takaisin Clydeen töihin.

From Mt Cook it was a several hour drive to Christchurch where we had to arrive that evening in order to drop off the car in the morning. We also had to pick up another relocation car for Kade so he could drive back to work in Clyde.

Sunnuntai-aamuna jäin siis Christchurchiin ja olin taas reissussa yksin. Ensituntuma kaupungista oli, että se oli tyhjä ja vaikeasti lähestyttävä, koska joka puolella tehdään rakennustöitä. Christchurch koki pahan maanjäristyksen vuonna 2011 eikä jälleenrakennus ole vieläkään valmis. Ja kuin kaupunki ei olisi jo kärsinyt tarpeeksi, siellä ollessani kaupungissa syttyi suuri tulipalo, joka kesti useita päiviä tuhoten koteja.

So on sunday i was in Christchurch and on the road alone again. My first impression of Christchurch wasn't that good since there was construction work everywhere. The city was badly damaged in an earthquake in 2011 and they still have a lot of rebuilding to be done. And like the city hadn't suffered enough already, there was a big fire on my first day there that lasted for days destroying homes.

185 valkoista tuolia kuvastaen maanjäristyksessä menehtyneitä ihmisiä.
The 185 white chairs represents the lives lost in the earthquake.

Kun kiertelin kaupungissa, sieltä löytyikin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Paljon erilaista taideteoksia oli ripoteltu sinne tänne ja suuria graffiteja löytyi useasta nurkasta. Kasvitieteellinen puutarha oli myöskin suuri ja upea ja siellä oli hauska viettää kuuma päivä.

When I walked around the city I found a lot of interesting details there. You could find a lot of different art pieces around the city and large graffitis. The botanic farden was also beautiful and a good place to spend a hot summer day.

Kaksi päivää kaupungissa kuitenkin riitti hyvin. Tuntui, ettei siellä ollut paljon elämää eikä ihme; kaupat, kahvilat ja ravintolat oli ripoteltu sinne tänne ja seuraavaa sai aina etsiä. Christchurch tuntuukin olevan kaupunki, joka jakaa jyrkästi mielipiteitä. Itse olin tyytyväinen päästessäni jatkamaan matkaa.

Two days in the city was enough though. It felt like there wasn't much life there and no wonder: all the shops, restaurants and cafes were spread around the city and you always had to look for the next one. Christchurch seems to be a city that people either love or hate. I was happy to move on from there.

-Päivi

Joulu ei ole joulu, jos on kesä// It's not Christmas if it's summer

Joulun pyhät lipuivat täällä ohi melko huomaamatta. Ei vain ollut jouluinen olo ilman perhettä, kylmyyttä, lunta (räntää) tai pimeyttä. Koitin saada itseni joulutunnelmaan tekemällä riisipuuroa, rusinasoppaa ja tähtitorttuja. Ensimmäiset kaksi ei maistunut yhtään äidin tekemiltä ja tähtitortutkin levisivät uuniin, koska hillo oli vääränlaista.

The christmas holidays here went by without me even really realising it was Christmas. It just didn't feel like it without my family, snow, the coldness and the darkness. I tried to get myself in the Christmas spirit by cooking rice porridge, raisin soup and plum pastries. The two first ones didn't taste anything like my mum's cookings and the plum pastries melted in the oven since the jam was a wrong kind.

Jouluaattoa vietimme hostellilla koko porukan kesken. Kaikki kokkasivat jotakin perinteistä omasta maastaan ja söimme suuren jouluillallisen. Hostellin omistaja järjesti myös salainen pukki-leikin, jossa jokainen oli saanut yhden ihmisen, jolle ostaa joululahja ja lahjan ostaja pysyi salassa. Itse sain alusvaatteita, joka oli mieluinen lahja ottaen huomioon, että alusvaatteeni olivat kaatopaikalla.  Ilta päättyi baariin, josta meidät häädettiin pois keskiyöllä, koska alkoi ilmeisesti jonkinlainen joulurauha.

We spend the Christmas eve at the hostel with the whole crew. Everybody cooked something traditional from their home country and we had a huge dinner together. We also had secret Santa, a thing where you buy a present for one person without them knowing who their secret Santa is. I got underwear which was good since my old ones were at the dumpster. We ended up in the bar, where we were kicked out at midnight because it was officially Christmas.

Joulupäivä oli aurinkoinen ja kuuma ja se tuntui vaan perussunnuntailta. Kirkon pihalla järjestettiin ilmainen joululounas, jonka kävimme syömässä. Ruokaa oli mielettömästi ja se oli superhyvää, mutta ei kuitenkaan suomalaisittain jouluista. Täällä jouluruoka on meidän kesäruokaa: grilliruokaa, salaatteja, hedelmiä ja pavlova-kakkua. Käy järkeen, kenenpä tekisi mieli kuumia laatikkoruokia kesähelteellä. Täällä joulu oli myös lyhyempi, vain joulupäivänä olivat kaupat kiinni ja muut päivät olivat normaaleja arkisia päiviä. Itse otin lähinnä aurinkoa ja liotin itseäni joessa. Hyvin erikoinen joulu siis.

Christmas day was sunny and hot and it felt like just another Sunday. There was a free Christmas lunch at the the chruch where we were invited. The food was good and there were lots of it. The food wasn't anything like we have on Christmas in Finland. It was something we eat at summer (as do they since it's summer here): barbeque, salads, fruits and pavlova-cake. Christmas here is shorter than in Finland too. As we have three days when shops are closed and most people don't work, in here it was only Christmas day and that's it. I spent my holidays tanning and soaking myself in the river. Very unusual Christmas it was.

Uuden vuoden aattokin kulki melko arkisella kaavalla. Osa hostellin ihmisistä lähti suurempiin kaupunkeihin juhlimaan ja osa meistä jäi hostellille. Siellä söimme, joimme ja päädyimme taas paikalliseen baariin. Kolme sekuntia ennen vuoden vaihtumista joku muisti alkaa laskemaan ääneen, muuten vuoden vaihtuminen olisi mennyt minulta autuaasti ohi.

New Years eve went also by pretty casually. Some of the people from the hostel went to celebrate in bigger cities and another group of us stayed in Alexandra. We ate and drunk well and ended up in the local bar. Three seconds before new year someone remembered to count, otherwise the change of the year would have passed me blissfully.

Uuden vuoden aattona mietin, miten vuosi sitten olin viettänyt iltaa siskon ja serkkujen kanssa ja jännittänyt yksin maailman ympäri matkalle lähtöä. Silloin se tuntui niin suurelta askeleelta ja nyt yksin matkustaminen tuntuu arkipäivältä. Kahdeksan kuukauden matkustelun vaikutukset omaan elämään tiivistää hyvin se seikka, että vietin suurimman osan uv-aatosta tytön kanssa, jonka olin tavannut samana iltana hostellilla, mutta tuntui siltä kuin olisimme tunteneet aina. Se on yksi matkustamisen hienouksista.

On New Year's eve I thought about how I had celebrated it last year with my sister and cousins and how I was nervous about going to travel around the world on my own. Back then it felt like a huge step, now traveling alone is like everyday life. The fact that I spent most of my new year's eve with a girl I had just met at the hostel but felt like we had known each other for years, sums up the effects of eight months travels in my life.

Vuoden vaihteen jälkeen oli paluu arkeen. Sain töitä helposti kirsikan poimijana ja ensimmäisestä päivästä alkaen vihasin työtäni. Työssä on oltava nopea, mitä enemmän poimii, sitä enemmän tienaa. 5,5 kilon ämpäri roikkuu rinnan päällä ja tikkaita on kiivettävä ylös alas saadakseen kaikki kirsikat talteen. Parin viikon jäljiltä sormien iho on riekaleina ja kosketusarka. Silti on poimittava lisää. Sainpa myös muljautettua olkapään pois paikaltaan tikkaita nostaessani ja siitä seuraavat päivät poiminta tapahtui yhdellä kädellä. Yhtenä päivänä kiireessä tikkaita alas tullessani missasin yhden askelman ja kaaduin taaksepäin. Takanani oli onneksi suuri oksa, jonka päälle pyllähdin ja siitä liu'uin maahan. Eipä käy työ ainakaan tylsäksi.

At the beginning of the new year it was time to go back to work. I got a job as a cherry picker and hated that work since day one. You have to be fast at picking and the more you pick, the more you earn. The 5,5 kg bucket is hanging around your neck and you have climb the ladder to catch all the cherries. The skin on your fingers is broken and it hurts to pick the cherries. You still have to keep on picking. I managed to pop out my shoulder when lifting the ladder and the next days I was only able to pick with one hand. The other day I missed a step when coming down the ladder and I fell down. Luckily I had a big branch behind me where I landed on and I slid to ground from there. At least this job is never boring.

Välillä ajellaan autolla kirsikkatarhassa etsien kypsiä hedelmiä.
Sometimes we drive around at the orchid looking for ripe cherries.

Kirsikat täytyy erotella ja vain vahingoittumattomat saa kerätä talteen.
You also have to separate the cherries and you're allowed to pick only the good cherries.

Muuten päivät täällä on melko hiljaisia. Suurin osa ihmisistä, joiden kanssa vietin eniten aikaa, on lähtenyt pois. Alan olla niin väsynyt tähän kaupunkiin ja työhön, että iltani menee lähinnä sängyssä. Olen jopa potenut koti-ikävää, jota ei yleensä tapahdu matkoillani. Jossain vaiheessa sitä vain kaipaa taas merkityksellisiä ihmissuhteita elämäänsä.

Other than that the days here are pretty quiet. Most of the people I hung out with have left the town. I'm getting so tired of this job and this town that I'm spending my evenings in bed. I've even been home sick which usually doesn't happen on my travels. At some point you just need more meaningful relationships with people who really know you.

Kirsikkakausi on kuitenkin pian ohi ja minä olen taas valmis matkustamaan!

The cherry season is almost finished though and I will be free to travel again!

-Päivi

Lampaita ja luteita//Sheep and bed bugs

Jälleen kerran hyvästeltyäni ihmiset Alexandrassa suuntasin Wanakaan. Olen jo kerran pyörähtänyt siellä, mutta halusin mennä uudestaan tekemään pari patikointia. Roys Peak oli neljän tunnin matka ylös vuorille jyrkkää mäkeä pitkin. Reitti kiemurteli 8 kilometrin matkan ja matka kävi jo kunnon päälle. Reitti kulki yksityisellä laidunmaalla ja lampaita juoksenteli vierellä. Olen aina pitänyt lampaista, mutta nyt niiden vierellä kulkeminen sai minut varuilleni.

After saying goodbye to people in Alexandra, once again, I was heading to Wanaka. I've been there once before but I wanted to go back to do few hikes. Roys Peak was a four hour journey up on a steep hill. The road up to the top was 8 km and it was testing my fitness level. The route was in a private land with sheep running around. I've always liked sheep but now I felt nervous walking among them.

En tainnut mainita, mitä tapahtui kun olimme telttailemassa pohjoissaarella. Heräsin yöllä, kun jokin löi päätäni teltan ulkopuolelta. Vierelläni nukkuva Matan sanoi minun kuvittelevan asian ja käski mennä takaisin nukkumaan. Kun sain pään tyynyyn, jokin osui minua päähän uudelleen. Kuulimme sorkkien kopinaa ja teltta heilahti taas. Tajusimme sen olevan lammas, joka puski päällään telttaa ulkopuolelta. Matan hakkasin teltan seinää ja lopulta kuulimme askeleiden katoavan. Matan oli aikasemmin ajanut laumastaan eksyneen lampaan pois telttailualueelta ja mietimme epäuskoisena naureskellen, tuliko lammas kostamaan. Tämän tapahtuman jälkeen lampaat eivät ole enää näyttäneet yhtä suloisilta ja viattomilta.

I don't think I have mentioned what happened in the beginning of my travels when we were camping in Northland. I woke at night when something was hitting my head outside the tent. Matan, who was sleeping next to me, told me I was imaginating it and told me to go back to sleep. When I got my head on the pillow, it happened again. We heard a noise of something four-legged running away and then running against the tent again. We realised it was a sheep pushing it's head against the tent. Matan banged the tent and finally the sheep run away. Matan had chased a sheep that was lost from it's herd earlier that evening and we were laughing that maybe the sheep came back to revenge us. After this incident sheep have not looked as cute and innocent than they did before.

Pienestä lammaskammosta huolimatta, pääsin kuitenkin Roys Peakin huipulle ja sieltä avautui maisemat Wanakaan ja Mount Aspiringin kansallispuistoon.

So even with my fear of sheep, I got on top of Roys Peak. From there you could see the stunning view over Wanaka and Mount Aspiring National park.

Seuraavana päivänä tein Rob Roy Glacier-patikoinnin irlantilaisen miehen kanssa, jolta olin saanut kyydin kotiin edellispäivän patikalta. Reitti oli tunnin ajomatkan päässä Wanakasta ja tie kulki yhdeksän puron läpi. Tietä ei suositella normaaleille autoille sadesäällä ja meillä oli tietysti sellainen alla sadepäivänä. Kyseenalaistin mahdollisuutemme päästä vielä takaisin päin, sillä vettä ripotteli jatkuvasti. Irkkumies ei kuitenkaan nähnyt asiassa mitään ongelmaa, joten luotin häneen. Oma asiantuntemukseni autoista ja lammikoista on melko olematon.

The next day I hiked to Rob Roy Glacier with an Irish guy who had drove me home from Roys Peak the previous day. The hike was an hour away from Wanaka and we had to cross nine fords to get there. They don't recommend the road to normal cars on a rainy day, and of course that is what we were driving while it was raining. I was questioning if we would be able to drive back from there since it was raining the whole time but the Irish guy didn't see any problem with it. So I trusted him. My knowledge about cars and fords is pretty much non-existing.

Lampaita tiellä. Normaali näky Uudessa Seelannissa
Sheep on the road, a normal sight in New Zealand

Patikointireitti oli helpohko ja vei Rob Roy-jäätikön viereen. Tämä oli elämäni ensimmäinen jäätikkö ja näkymä oli melko vaikuttava. Lumi näytti kirkkaan sinertävältä paikoin ja oudointa oli, että kuljimme sademetsän läpi päästäksemme jäätikölle. Muutaman kerran kuulosti siltä, kuin kova ukkonen olisi jyrissyt, mutta se olikin pieni lumivyöry jäätiköllä.

The hike itself was pretty easy and it took us close to the glacier. This was the first glacier I've ever seen and it was impressing. The snow looked blue at some places and the weirdest part was that we hiked through a rainforest to get to the glacier. A couple of times we heard a sound like thunder but it was actually a small avalanche on the glacier.

Takaisin menomme aikana vettä oli alkanut sataa kaatamalla ja nyt irkkumieskin oli huolissaan mahdollisuuksistamme ylittää vesiesteet. Ensimmäiset esteet menivät helposti, mutta kolmas oli niin syvä, että vesi tulvi tuulilasille asti. Sen verran tiedän autoista, että se ei varmasti tehnyt hyvää moottorille. Loput purot olivat matalia ja pääsimme kotiin asti ilman ongelmia. Tiedä sitten, pihiseekö irkkumiehen autossa moottori edelleen.

On our way back down, it really started to rain and now even the Irish guy was nervous about wether we would be able to cross the fords or not. The first few fords were shallow but the third one was so deep that the water came all the way to the windshield. Though I don't know much about cars, I'm sure that can't be good for the engine. The rest of the fords were shallow and we were able to get home safely. If the engine on the Irish guy's car is still working, that I don't know.

Wanakasta suuntasin Mount Cook-kylään, jota ympäröi korkeat lumiset vuoret. Kylä on suosittu turistien keskuudessa ja sainkin sieltä varattua vain yhden yön. Olin suunnitellut tehopatikoinnit: kaksi ensimmäiselle päivälle ja yksi pitkä viimeiselle. Saapuessani kylään vuoristoilma kuitenkin pilasi suunnitelmani. Vettä satoi kaatamalla ja pilvet olivat niin alhaalla, että vuoria tuskin näki. Kiipesin yhdelle vuorelle ja sinne päästyäni alkoi sataa lunta. En ole nähnyt lunta yli vuoteen, joten se oli hauskaa, kunnes tuuli yltyi niin kovaksi, että lumi satoi vaakatasossa. Lähdin vikkelästi alas ettei tuuli nappaisi minua mukaansa.

From Wanaka I headed to Mount Cook village, which is surrounded by big snowy mountains. The village is very touristy and I was able to get only one night at a hostel there. So I planned efficient hikes for two days: two short ones on my first day and a long one for the second day. When I arrived to the village, the mountain climate ruined my plans. It was pouring rain and the clouds were hanging so low you could barely see the mountains. I hiked to one mountain but when I got on top, it started to snow. I haven't seen snow for over a year now so it was fun until the wind started to blow so strongly that it was snowing horizontally. I went quickly down so the wind wouldn't blow me over.

Näkymä Red Tarns-reitiltä
A view from the Red Tarns hike

Seuraava päivä valkeni aurinkoisena ja suuntasin äkkiä ulos. Sain tehtyä kaksi suunnittelemaani reittiä, mutta tuuli oli edelleen niin kova, että välillä se puski minut reitiltä pois. Reitti ei onneksi kulkenut vuorten päälle vaan laaksossa, joten vaaratilanteita ei syntynyt.

The next morning was sunny so I ran out to do hikes. I got to do two shorter hikes, but the wind was still so strong that it pushed me off the track at times. Luckily the track was going through a valley and not on a mountain so it wasn't too dangerous.

Kea Point-reitti
Kea Point track

Mueller-jäätikköjärvi
Mueller Glacier lake

Hooker-laakso
Hooker Valley

Hooker jäätikkö
Hooker Glacier

Hooker jäätikköjärvi
Hooker Glacier lake

Seuraavana vuorossa oli länsiranniko ja Fox jäätikkö, jonne olin taas suunnitellut parin päivän patikat. Kuten minua säästä oltiinkin varoiteltu, länsirannikolla satoi molemmat siellä viettämäni päivät. Sain sentään käveltyä jäätikölle, joka oli kuitenkin pettymys. Reitti loppui 450 metrin päähän jäätiköstä, joka näytti vain likaiselta lumelta. Näky, joka on tuttu Suomessa joka talvi. Täytyy sanoa, ettö Rob Roy jäätikkö oli vaikuttavampi.

The next stop was Fox Glacier on the west coast. I had few hikes on my mind again but like everyone had warned me about the weather, it rained both days I was there. I was able to walk to the glacier but it was disappointing. It just looked like dirty snow, something I can see in Finland every winter. I have to say that Rob Roy Glacier was more impressive.

Kaiken kaikkiaan päivät Fox jäätiköllä olivat tylsiä ja kaiken kruunasi luteet, joiden kanssa nukuin kaksi yötä. Toisena aamuna koko kroppani oli täynnä puremajälkiä ja näin luteiden juoksentelevan sängylläni. Kerroin tästä hostellin omistajalle, joka vain suuttui minulle ja paasasi, kuinka se ei voi olla mahdollista, sillä heillä on erikoispatjat luteita vastaan. Keräsin kimpsuni ja suuntasin jälleen kerran Alexandraan. Olin suunnitellut viettäväni joulun siellä, mutta päätin mennä sinne jo aikasemmin, koska luteista eroon pääseminen veisi aikaa.

All in all, my days at Fox Glacier were boring and to make my time there perfect​, I slept with bed bugs for two nights. On the second morning my body was covered with bite marks and I saw the bed bugs crawling on my bed. I told the hostel owner this but he just got mad at me and told me they can't have bed bugs since they have these special mattresses against them. So I gathered my stuff and headed to Alexandra. I was planning to spend Christmas there anyways and now I wanted to go there early so I could have time to get rid of the bed bugs.

Heti perille päästyäni purin tavarani ja laitoin ne jätesäkkeihin ulos aurinkoon. Tällä tavalla luteiden kuumentaminen oli ainoa vaihtoehto, koska hostellin pesukone toimi ainoastaan kylmäpesulla. Kerroin siivoushenkilökunnalle ja omistajalle puuhistani ja jätin tavarat ulos aurinkoon. Illalla, kun menin katsomaan niitä, jätesäkit olivat kadonneet. Luulin poikien tehneen minulle pilan ja piilottaneen säkit. Kun näin hostellin omistajan miehen vievän roskatynnyreitä ulos, tajusin oitis mitä oli tapahtunut. Mies oli luullut tavarasäkkejäni roskiksi ja vienyt ne roska-auton kyytiin. Tapahtuneesta oli vain muutama minuutti, mutta kaikki vaatteeni oli jo matkalla kaatopaikalle. Ainoat, mitä jäi jäljelle oli arvotavarat, päälläni oleva mekko ja kolmet kengät. Tilanne oli niin absurdi, että itkin puoli tuntia ja sitten jo nauratti. Ainakin luteet olivat poissa.

Once I got to Alexandra, I put all my clothes to black garbage backs out in the sun. This was the only way to heat the bugs to death since the washing machine only had cold wash option. I told the cleaning people and the hostel owner what I was doing and left my stuff in the sun. In the evening, when I went to check my stuff, the bags were gone. I thought the boys had made a prank on me and hid the bags. When I saw the hostel owner's husband taking out the trash, I realised what had happened. He had though my stuff was garbage and had throw them in the garbage truck. It had happened just few minutes before I got there but at that point my clothes were on their way to the dump. Only things I was left with were my valuable belongings, three pairs of shoes and a dress I was wearing. The situation was so absurd that I cried for half an hour and then I was laughing. At least the bed bugs were gone.

Tarkoitukseni oli jatkaa matkustamista joulun jälkeen, mutta koska budjettiini ei ole laskettu uuden vaatekerran ostamista, ei auta muu kuin jäädä tänne Alexandraan ja löytää uusi työ.

My intention was to continue traveling after Christmas but since I can't afford to buy a whole new wardrobe right now, I just need to stay in Alexandra for a while and get a new job.

-Päivi