Hymyilevä kansa//The smiling people

Yhden päivän jälkeen karistin Phnom Penhin pölyt jaloistani ja suuntasin etelään Sihanoukvilleen. Sihanoukville on rantakaupunki, jota turistit eivät vielä ole oikein löytäneet.

After one day in Phnom Penh, I headed to south, to Sihanoukville. It's a  beach town that most tourists haven't really found yet.

Olin sattumalta varannut hostellin Otres Villagesta, Otres-rannan vieressä sijaitsevasta pienestä kylästä, jota vasta rakennettiin. Muutamia hostelleja, ravintoloita ja pikkukauppoja jo löytyi, mutta tiet olivat päällystämättömiä ja monttuisia ja joka puolella näkyi rakenteilla olevia taloja. Tunnelma kylässä oli rauhallinen, jopa unelias ja kaduilla sai kulkea vapaasti ilman, että myyjät tulivat iholle. Päinvastoin, mennessäni ostamaan bussilippua turistipuljusta sain herätellä riippukeinussa loikoilevan myyjän.

By coincident I had booked a hostel in Otres village, a small town next to Otres beach that was still under construction. There were a few hostels, restaurants and shops in there, but the roads were unpaved and bumpy and everywhere you looked there was a house being build. The atmosphere in the village was peaceful, sleepy even. You could walk on the streets without the hawkers coming on to you too strongly. When I went to buy a bus ticket from a tourist shop, I even had to wake up the sails person.

                     Tie hostellille

              The road to my hostel

                  Otres Village

                     Otres beach

                          Otres village

               Otres-ranta auringonlaskun aikaan                            Otres beach at sundown

Sihanoukvillessä on kyllä muutama vilkkaampi ranta, kuten Serendipity ja Ocheteaul. Kävin näillä rannoilla kävellen kuuden kilometrin matkan rantaa pitkin. Olin kuvitellut rantakävelyn kauniissa maisemissa, mutta puolivälissä matkaa ranta muuttui muuten autioksi, mutta roskaa oli joka puolella. Rannalta löytyi vaikka mitä; kakkavaippoja, housut, pulloja, muovipusseja ja kuollut rotta. Tiedä sitten heittivätkö ihmiset rannalle jätteensä vai oliko aallot tuoneet ne rantaan.

There are few busier beaches in Sihanoukville, like Serendipity and Ocheteaul. One day I walked the six kilometer journey to those beaches. I had pictured in my mind a peaceful walk down the beautiful beach line but half way there the beach got empty besides the garbage that was spread all over the beach. You could find everything in there: poopy diapers, pants, bottles, plastic bags and a dead rat. I don't if people threw their garbage there or if the waves had brought them from the sea.

                        Roskaranta

                     The trashy beach

     Aina silloin tällöin tuli tämän näköinen                       kaatopaikka vastaan
   Every now and then there was a dumpster                      like this on the street

        Löytyi myös välillä komeita vanhoja                                    rakennuksia

 There were also old beautiful buildings like                                      this

Päästyäni turistirannalle alkoivat hierontanaiset ja käsinauhamyyjälapset jolkottaa luokseni, eivätkä millään meinanneet uskoa kieltävää vastausta. Yritin löytää jonkinlaista somaa rantaravintolaa, mutta kaikki oli saman kaavan ravintoloita: tuolit ja pöydät peitti rannan, värikkäät kaljamainosaurinkovarjot loistivat ja tarjoilivat huusivat kilpaa saadakseen asiakkaita. Päästyäni yhden tällaisen ravintolan pöytään huomasin muiden asiakkaiden olevan vähintään 50-vuotiaita länsimaalaisia miehiä, kännissä. Yksi heistä yritti aloittaa keskustelua kanssani. Hän kysyi, mistä olin kotoisin, sammalsi hetken yksinään ja keskittyi juomaan olutta. Viiden minuutin päästä tuli sama kysymys ja kuvio toistui aina 40 minuutin ajan, kunnes olin hotkaissut ruoan naamariin ja lähdin painamaan takaisin Otres-rannalle. Edes kaatosade ja kakkavaipat eivät hidastaneet tahtia. Oli ihanaa päästä takaisin hiljaiseen pikkukylään. Otres villageen verrattuna tuo kokemus oli oikea kulttuurishokki, vaikkei Serendipity-rannallakaan paljoa ihmisiä ollut ja meno oli vielä rauhallinen Thaimaahan verrattuna.

Once I got to the beach the massage ladies and the bracelet selling kids ran to me and didn't take no for an answer. I tried to find a cute restaurant at the beach but they were all the same, with tables taking over the sand, bright beer advert-umbrellas and waiters each one shouting louder than the other in order to get customers in. Once I sat down in one of these restaurants, I noticed it was full of middle-aged, drunken western men. One of them tried to have a conversation with me. He asked where I'm from, mumbled something to himself and asked the same question again in five minutes. This same routine went on about 40 minutes until I had eaten my lunch and started to head straight back to Otres beach. Even the rain and poopy diapers didn't stop me. Compared to Otres beach Serendipity was like a cultural shock, although there weren't a lot of people there and compared to Thailand is was pretty chilled.

         Myrsky nousemassa Otres-rannalla

               Storm arising at Otres beach

Rentouduttuani kolme päivää rannalla, otin yöbussin pohjoiseen Siem Reapeen. Olin varannut hotellibussin oikean sängyn kanssa, mutta olin skeptinen sen suhteen, mik todellisuus tulisi olemaan. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun minulle olisi luvattu sängyksi taittuva istuin eri lopputuloksella. Mutta yllätyksekseni sain ihan oikean sängyn! En ole koskaan nähnyt bussia täynnä sänkyjä ja oli pakko nauraa ääneen. Ensimmäistä kertaa sain oikeasti nukuttua yöbussissa, vaikka muutaman kerran luulin tippuvani yläpedistäni. Turvavyöt olisivat olleet passelit.

After three days of relaxation at the  beach I took a night bus up North, to Siem Reap. I had booked a hotel bus with actual beds but I was skeptical. It wouldn't had been the first time I booked a "bed" and it turned out to be an ordinary seat. But for my surprise it was a bed! I have never seen a bus like that and I was laughing out loud when I saw it. For the first time, I actually got sleep in a night bus although I woke up few times when I thought I'm going fall down from my top bunk. Seat belts would have been great.

                         Yläpeti bussissa
                      Top bunk in the bus

      Peitto ja tyynykin tarjottiin

They had blankets and everything

Se, mikä täällä hämmentää ja pelottaakin, on liikenne. Sääntöjä ei tunnu olevan. Skootterit pujottelevat, mistä mahtuvat ja etenkin vasemmalle käännyttäessä ne oikaisevat vastaantulijoiden 

kaistalle ja ajelevat hetken vastavirtaan ennen oikealle kaistalle palaamista. Tämä tuo lisää mielenkiintoa kadunylitykseen, joka ei muutenkaan ole ruuhkaisilla teillä helppoa. Kukaan täällä ei juurikaan kävele, muuta kuin muutamat turistit. Kävelyteitä ei siis ole, suojateistä puhumattakaan. Katua ylittäessä ei auta kuin vetää henkeä ja unohtaa itsesuojeluvaistot. Muuten tien ylittämisestä ei tule mitään.

The thing that amazes and even scares me a bit, is traffic. There seems to be no rules on that one. There's a lot of traffic and scooters go basically where they want to go. Especially when turning left, they cut the corners and turn to the wrong lane. They drive for a while before getting back to the right lane. This makes crossing the road even more interesting. Hardly no one walks in here other than few tourists so there's no sidewalk not to meantion crosswalks. When crossing the road, the best you can do is to take a deep breath and forget your instinct of self preservation. Otherwise you'll never be able to cross.

Suurimman vaikutuksen täällä minuun on tehnyt ihmiset. Vaikka heillä ei ole paljoakaan, he ovat aina hymyssäsuin ja kohteliaita. Olen saanut parasta palvelua ravintoloissa täällä ja olen kuitenkin käynyt Amerikassa. Tarjoilijat aina muistavat, jos menee samaan paikkaan uudestaan ja ovat kohteliaita pitäen huolta, että kaikki on kohdillaan. He tuntuvat olevan aidosti kiitollisia, kun menee heidän ravintolaansa eikä ihme, kilpailu on sillä alalla varmasti kovaa. Minut on saatettu ravintolasta ulos kadulle asti ja tarjoilija on jäänyt perään vielä vilkuttamaan.

The thing that impress me here the most is people. Even though they don't have much, they're always smiling and polite. I've had the best service in the restaurants in here and I've been to USA. The waiters always remember you if you go to their restaurant more than once and they make sure that everything is good with you. It seems they are genuinely happy that you go to their restaurant and no wonder, the competition in that field must be tough. I have had a waitress walk me out of the restaurant and standing on the street waving to me until I was further away.

Ihmisillä tuntuu olevan myös hyvä huumorintaju. Kerran tulin ravintolasta ulos ja kuusi tuk tuk-kuskia seisoi vastapäätä. Yksi heistä kysyi, tarvitsenko kyydin. Vastasin kieltävästi. Seuraava kuski kysyi samaa, saaden saman vastauksen. Aloin jo nauramaan tilanteelle ja heitin kai vettö myllyyn, kun kaikki loput neljä kysyivät myös samaa ja naureskelivat näin tehdessään. Tilanteen ironia oli niin hauskaa, että he huutelivat vielä peräänikin samaa kysymystä ja nauroivat. On aina ihana huomata, kuinka samanlainen huumorintaju voi löytyä täysin eri kulttuureista tulevilla. 

People also seem to have a good sense of humor. Once I walked out of a restaurant and there was six tuk tuk-drivers standing next to it. First one of them asked if I needed a tuk tuk. I declined and another one asked the same. I declined again laughing and so the rest four drivers asked the same question, getting the same answer. They laughed when they did this and after I passed them, they still continued shouting "tuk tuk?" and laughing. It's always great to realize how similar a sense of humor can be with people who come from totally different cultures.

- Päivi

Kansanmurha ja köyhyyttä - ensikosketus Kambodzaan//Genocide and poverty - The first impression of Cambodia

Kambodza on ollut jo hetken matkakohdelistallani. Kertomukset
siitä, kuinka maa on kuin Thaimaa 30 vuotta sitten ennen turistimassojen valtausta, sai minut vakuuttuneeksi siitä, että sinne on pakko päästä ja pian.

Cambodia has been on my list for long now and the stories about how it is like Thailand 30 years ago convinced me I should go there as quickly as possible before the mass tourism.

Koska on lokakuu ja sadekausi, Kambodzassa on vieläkin vähemmän turisteja kuin normaalisti. Pääkaupungissa Phnom Penhissä ei tullut kuin satunnaisia länsimaalaisia vastaan. Hostelleissa heitä tietysti oli enemmän, samoin turistinähtävyyksissä. Hinnatkin ovat nyt halvemmat. Hyvä hostelli maksaa alle neljä euroa yöltä ja ravintola-annoksenkin saa samaan hintaan. Paikallinen olut maksaa saman verran kuin pullovesi, eli 0,50 euroa tuoppi. Kuuden tunnin bussimatkan saa 8 eurolla ja siihen nähden tuntuukin riistolta, että 10 minuutin tuk tuk-kyydistä joutuu maksamaan 6 euroa.

Because it's a rainy season, there's even less tourists here than usually. In the capital Phnom Penh there were only few western people that I came across. Of course, in hostels and tourist attractions there were more people there. The prices are now lower due to the low season. You can get a good hostel for under 4$ per night and a meal in a restaurant for the same price. Local beer costs the same as water, 0.50$ per pint. A six-hour bus ride is 8$ and that's why it seems unreasonable to pay 6$ for ten minute tuk tuk-ride.

Tuk Tukin kyydissä hostellille

A Tuk Tuk ride to the hostel

Tuoretta kookosvettä kelpaa juoda näillä hinnoilla

A fresh coconut water is a must with these prices

25:n tunnin matkaamisen aiheuttama väsymys ja iltapäivällä alkanut rankkasade teki sen, että en ensimmäisenä päivänä käynyt kuin syömässä ja Tuol Sleng-vankilassa. Tuol Slengissä olikin tarpeeksi purtavaa yhdelle päivälle. Otin audiokierroksen vankilassa ja seuraavat kertomukset perustuvat sieltä saatuihin tietoihin.

Because of the exhaustion due to 25-hour travels and the afternoon rain, I didn't do much on my first day, other than had lunch and visited the Tuol Sleng-prison. But Tuol Sleng was enough to handle for one day. I took an audio tour at the prison and the following facts are based on what I learned in there.

Tuol Sleng oli kidutusvankila, johon punakhmerien hallinnon aikana vuosina 1975-1979 tuotiin 12 000-20 000 vankia. Punakhmerit halusivat ”puhdistaa” Kambodzan luokkayhteiskunnasta ja luoda agraariyhteiskunnan keinolla, millä hyvänsä. Tämä tarkoittikin sitä, että etenkin aikasemman hallituksen työntekijät vangittiin, samoin kuin korkeakoulutetut, tehdastyöntekijät, opiskelijat, munkit jne. Kukaan ei säästynyt vainoilta. Jopa punakhmerit itse perheinensä saattoivat joutua pidätetyiksi ja teloitetuiksi. Vankilan lisäksi ihmisiä lähettiin työleireille ja koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmät, raha, posti ja julkinen liikenne lakkautettiin.

Tuol Sleng was a prison where people were tortured by the Khmer rouge in the years 1975-1979. Between 12 000 and 20 000 people were imprisoned there. The Khmer rouge wanted to tear down the class society and create an agrarian society by any means. This meant that especially workers from the previous government were imprisoned, as were the educated, factory employers, students, monks etc. No one was safe from the persecution. Even some of the members of Khmer rouge were imprisoned and executed. People were also sent to labour camps and education- and healthcaresystem as well as money, post and public transportation were all shut down.

Tuol Sleng-vankilassa vankeja kidutettiin brutaaleilla tavoilla useita kertoja päivässä, ruokaa ja vettä annettiin niukasti ja olot olivat muutenkin alkeelliset. Kidutuksen tarkoituksena oli saada vangit tunnustamaan ”rikokset”, joita he harvoin olivat edes tehneet tai nimeämään perheenjäseniään tai muita tuttujaan. Jos vanki suostui yhteistyöhön, hänet teloitettiin annettuaan vastauksensa. Kenenkään ei ollut tarkoitus lähteä vankilasta elävänä. Osa vangeista teloitettiin vankilassa tai he ehtivät kuolla kidutuksen ja huonojen olojen seurauksena. Osa vangeista haudattiin vankilan pihalle, mutta suurin osa vietiin Kuoleman kentille, jossa harjoitettiin massateloituksia ja -hautauksia. Vain kahdentoista ihmisen tiedetään selvinneen hengissä Tuol Sleng-vankilasta.

In Tuol Sleng, the prisoners were tortuted in brutal ways multiple times a day, food and water weren't given enough and the overall living conditions were primitive. The purpose of the torture was to get the prisoners to confess ”the crimes” they seldom had even commited or get them to name their family members and friends. If the prisoner was to collaborate, he was executed after giving his answers. No one was meant to leave the prison alive. Some of the prisoners were accidently killed in the prison by the torture and poor living conditions and they were buried in the prison ground. Most of the prisoners were taken to the Killing fields, where they were executed and buried in mass graves. Only twelve people are confirmed to survive from Tuol Sleng.

Valokuvatodiste kidutuksista Tuol Sleng-vankilassa

A photograph to proof the tortures that took place in Tuol Sleng

Kidutukseen kuolleiden haudat vankilan pihalla

The graves on the prison ground of the people who died by the torture

On hurjaa ajatella, kuinka järjetöntä elämä täällä on silloin ollut ja että siitä on vain 40 vuotta. Ihmiset edelleen toipuvat tästä kansanmurhasta. Vainoista selvinneet olivat traumatisoituneita eikä minkäänlaista apua ollut tarjolla näistä asioista yli pääsemiseen. Henkisesti epätasapainossa olleiden vanhempien lapset kasvattavat nyt omia lapsiaan ja 40 vuoden takaiset tapahtumat ovat näin jättäneet jälkensä myös uuteen sukupolveen. Yhteiskunta on pitänyt rakentaa uudelleen ja rakentaminen on ollut hidasta. Suurimmalta osalta Kambodzan kansalaisista puuttuu edelleen kunnon koulutus, etenkin maaseuduilla. Lisääntyneen turismin myötä myös seksiturismi ja etenkin lapsiprostituutio on noussut yleisemmäksi.

It's crazy to think how unsane the life was in here only 40 years ago. People are still recovering from this genocide. The people who survived the persecution were traumatized and there was no help on getting over those things they had experienced. The children with emotionally unstable parents from that time are now raising up their own children and this is how the genocide still affects the new generation. The society had to be rebuilt and the construction has been slow. Most of the people in Cambodia are still lacking a proper education especially in the country side. With more tourists coming in, sextourism and childprostitutes are getting more common.

Itse on ole ainakaan vielä törmännyt seksiturismiin vaikka se kuulemma etenkin Phnom Penhissä näkyy räikeästi. Olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että paikalliset lapset juoksentelevat paljon alasti kaduilla ja ravintoloissakin. Muuten täällä ollaan melko häveliäitä, muualla kuin rannalla ei ole hyväksyttävää näyttää olkapäitä tai polvia ja pariskuntien välisiä hellyydenosoituksia julkisesti paheksutaan.

I haven't come across with sextourism yet, though I heard it's well displayed especially in Phnom Penh. I have payed attention that many of the local kids run around naked on streets and even in restaurants. Otherwise the locals are quite modest. It's not that acceptable to show your knees and shoulders outside the beach and acts of endearment between couples in public are frown upon.

Fiilikset tästä paikasta on hieman ristiriitaiset. Odotin tätä matkaa jossain kohtaa kovastikin ja tänne päästyäni en olisi jaksanut olla täällä. Luulen, että asiaan vaikutti Suomen päässä olleet kiireiset viimeiset viikot, joten en ollut oikein päässyt lomatunnelmaan. Olen myös sattunut varaamaan joka paikassa hostellin, jossa joko ei ole juuri ketään muita tai sitten siellä olevat muut matkalaiset tuijottavat puhelimiaan koko päivän. En ole siis päässyt keskustelemaan tästä maasta ja vaihtamaan ajatuksia kenenkään kanssa. Ehkäpä tässä viimeisinä päivinä itselle muodostuu jonkinlainen mielipide tästä maasta.

My thoughts about this place are still a bit conflicted. At one point I waited for this trip a lot for some reason and when I got here, I didn't feel like being here. I think it's because I had such busy last weeks in Finland, that wasn't able to get myself to the holiday mood. I've also managed to book hostels where there either is hardly anyone else there or the other backpackers there are just on their phones all the time. So I haven't really gotten a chance to talk or change thoughts about this country with anyone. Maybe I'll get a better opinion on my last days.

- Päivi