Päivät kuluu enkä ole enää ihan kartalla, mikä päivä on ja miten kauan olen ollut reissussa. Kellonajoistakaan harvoin on tietoa. Missään ei tarvitse olla eikä mitään tarvitse odottaa. Syöminenkin unohtuu liian helposti. Maisemat ja ihmiset on vaihtunut niin tiuhaa tahtia, että tuntuu, kuin olisin ollut reissussa jo viikkoja.
Tiistaina päästiin vihdoin Koh Sametille, ihanan idylliselle ja pienelle saarelle. Liikennettä on vähän, vesi on turkoosia ja hiekka yhtä valkoista kuin minä. Rannalla ollessa ei tiedä, mihin hiekka loppuu ja mistä Päivi alkaa.
Päivällä saaren tunnelma on leppoisa, hieman jopa unelias. Guest housienkin omistajat saattavat vedellä sikeitä kuistinsa lattialla. Ilma täällä on jopa lämpimämpi ja kosteampi kuin mantereella. Hieman kuin höyrysaunassa 24/7. Iltamenoakaan ei juuri ole, koska armeijan miehet vahtivat, että puljut menee klo 23 jälkeen kiinni. Silti juhlat löytyy aina, jos niin haluaa.
Parasta saarella on ihmiset. Ollaan tavattu monen monta matkaajaa ja kuultu erilaisia tarinoita. Tavattiinpa saarelle baarin perustanut entinen Kansllisteatterin näyttelijä Papa Rogers, joka pukeutuu päästä varpaisiin samaan väriin ja esittää joka ilta "shown", jossa hän tekee muutamat pyörähtelyt kylpytakki päällä.
Tällaista leppoisaa ja kotoisaa tunnelmaa, ystävällisiä ihmisiä ja upeita maisemia odotinkin Thaimaan pätkältä. Koh Samet on mun sielumaisema.
Pattaya Beach
Koh Samet
Paratiisin nurja puoli
Voi mä olen niin onnellinen sun puolesta! Akkujen lataus on loistava startti jos seuraavaksi Bangkokin hälinään! Nauttikaa!
VastaaPoista