We met up again with Owen in Hanoi and headed to north, to Ha Giang province to do a four day motorbike loop.
The facemask that locals use turned out to be handy against the cold breeze and dust.
Pohjoinen oli yllättävän kylmä vaikka tietysti oltiin vuorilla. Neljä päivää ajelimme mutkaisia vuoristoteitä ylös ja alas, näimme upeita maisemia, pikkukylien elämää ja nukuimme paikallisten kodeissa.
The north was surprisingly cold but of course we were up the mountains. For four days we drove curvy roads up and down the mountains, saw some spectacular views and slept in local people's homes.
The city Ha Giang
A local home in the mountains
Our first night at a local's home. 20 people in the same room, felt like a summer camp all over again!
Elämä vuoristokylissä näytti olevan raskasta. Jo pienet lapset kantoivat suuria kantamuksia selässään tai pikkusisaruksiaan kantoliinoissa. Ilma oli kylmä, mutta silti suurin osa käveli sandaaleissa. Eräässä kylässä näin teini-ikäisen tytön pesevän hiuksiaan tienvarressa kaivon vieressä. Mietin, kokeeko hän samanlaista angstia kuin itse tuossa iässä vai eikö sellaiselle ole aikaa, kun elämä on muutenkin kovaa ja selviytymistä ilman meille itsestäänselviä arjen asioita, kuten suihkua.
Life in the mountain villages seemed rough. Small children were already carrying big loads or their younger siblings on their backs. The air was cold but still most people wore sandals. In one village I saw a teenaged girl washing her hair outside next to the road. It made me wonder whether she has the same teen angst that I did when I was her age or maybe there's no time for that when you already have to struggle with every day life.
Vessaa etsiessämme pysähdyimme pieneen maantievarren kuppilaan ja eräs vanha rouva vain osoitti tien suuntaan. Lopulta ymmärsin hänen käskevän minut puskaan asioimaan. Tilanne oli absurdi: kolme miestä asetteli elävää sidottua sikaa skootterin tarakalle ja sika huusi niin kovaa, että korviin sattui. Siinä minä sitten menin tien varteen kyykkimään.
One day looking for a bathroom, we stopped at a small cafe next to the road and asked about it. The lady just pointed next to the road and after a while I understood she just told me to go to the bush. It was a weird scenario; there was three men trying to tie an alive pig on the back of the scooter and the pig screamed so loud that it actually hurt my ears and there I was, squatting next to the road.
Yhtenä iltana Owen meni parturiin ja menin seuraksi mukaan. Hiusten leikkuun jälkeen parturi istutti meidät alas ja kaatoi meille teetä ja riisiviiniä(joka on kuin vodkaa). Aina, kun lasimme olivat tyhjät, hän täytti ne. Yritimme lähteä muutaman kerran, mutta mies ei antanut. Viiden riisiviinishotin ja kolmen teekupillisen jälkeen pääsimme vihdoin lähtemään. Parturi tuntui olevan otettu, että joimme hänen kanssaan ja me saimme ilmaiseksi teet ja hiprakan.
One night we went to get Owen a haircut and after it was finished, the barber sat us down and started to pour tea and rice wine(which is like vodka) to us. Every time our glasses were empty he poured us more. We tried to leave few times but he didn't let us. After five shots of rice wine and three cups of tea we were able to leave. The barber seemed to be pleased that we drunk with him and we got free tea and a buzz out of it.
Yksi näkymä, joka edelleen kummittelee mielessä tapahtui eräässä vuoristokylässä tien varressa. Kesken ajelun Owen pysähtyi ja kysyi, ovatkohan he kunnossa. Ihmettelin, ketkä, kunnes näin kaksi taaperoikäistä lasta makaamassa keskellä tietä vatsallaan, pelkät takit päällä, alavartalo paljaana. Vatsaani kouraisi, koska ensimmäinen ajatukseni oli, että he ovat kuolleita. Menin lähemmäs ja näin, että he liikuttivat varpaitaan. En uskaltanut koskea heihin, koska en tiennyt ovatko he loukkaantuneita. Ketään muuta ihmistä ei näkynyt ympärillä ja oli aavemaisen hiljaista. Lopulta eräs paikallinen tuli paikalle lehmänsä kanssa. Hän katseli lapsia hetken ja viittoi sitten meitäkin jatkamaan matkaa. Emme kuitenkaan pystyneet tähän. Lopulta muutama muukin paikallinen tuli paikalle ja vihdoin eräs paidaton mies herätti lapset; he vain nukkuivat, keskellä autotietä. Sitten kumaraselkäinen mies saapui paikalle ja roikotti lapset yhteen taloista. Toinen lapsista itki ja toinen ei näyttänyt millään heräävän. Yhtäkkiä tilanne oli ohi. Itse en osannut kuin itkeä. Selkeästi ketään ei kiinnostanut katsella näiden lasten perään ja he olivat niin väsyneitä aamukymmeneltä, että nukahtivat keskelle katua. En osaa olla ajattelematta, mitä tulevaisuus tuo heille.
One situation that still haunts me happened at a mountain village next to the road. While driving Owen suddenly stopped and asked are they ok. I didn't know what he was talking about until I saw them. Two toddlers were lying in the middle of the road, faces down, wearing nothing else but jackets. I had a bad feeling in my stomach, I thought they were dead. I went closer and saw them moving their toes. I was afraid to touch them because I didn't know if they were injured some way. There was no one else around and it was too quiet. Finally a local man came with his cow. He stood there for a while watching the kids, then moved on and waived us to do the same. But we couldn't. After that few other locals came and one shirtless man woke the kids up. They were just sleeping. And then this hunchback man came and dragged the kids away to one of the houses. One of the boys were crying and the other one didn't seem to wake up at all. Suddenly the situation was over. All I was able to do was cry. Clearly no one bothered to look after them and they were so tired at 10am that they fell asleep in the middle of the road. I can't help but wonder how the future will look for them.
-Päivi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti