Suuri vesiperunajauhosota Laosissa//The big water powder fight in Laos

Koska minulla oli Laosissa aikaa vain kolme viikkoa ja halusin käydä sekä pohjoisessa että etelässä, matkasin melko rivakkaa tahtia. Kolmena peräkkäisenä päivänä liikuin julkisilla pohjoiseen ja sitten oli pidettävä neljän päivän tauko, koska alkoi ottaa päähän.

Because I had only three weeks in Laos and I wanted to visit both north and south, I was traveling with a quick pace. For three days in a row I traveled with the public transportation and then I needed to take a four day break because I was getting pissed.

Jokirantabaari Vang Viengissä
Riverside bar in Vang Vieng

Julkinen liikenne eli bussit ja minibussit lähtevät Laosissa pääsääntöisesti tunnin myöhässä ja saapuvat kaksi tuntia myöhässä perille. Ilmastointi ei aina pelaa ja vähän väliä pysähdytään ottamaan lisää lastia kyytiin, jättämään sitä tai sitten kuski käy hoitamassa omia asioitaan. Bussit ahdetaan niin täyteen, että ihmiset istuvat muovituoleilla käytävillä tai nukkuvat tavaratilassa. Itse sentään olen aina saanut kunnon istumapaikan. Kaiken huippu oli 11 tunnin bussimatka, jonka aikana muutamakin paikallinen oksenteli muovipusseihin, kun eivät kestäneet mutkikasta tietä. Tiet täällä ei muuta olekaan kuin mutkaisia ja kuoppaisia.

The public transportation aka buses and minivans in Laos mainly leave an hour late and arrive two hours later than was supposed to. Air con usually doesn't work and the bus stops every now and then to pick or drop off load or the driver goes to run his errands. The buses are over sold so that people sit on the aisle with plastic chairs or sleep in the luggage area. I've always managed to get a proper seat at least. The top notch ride was an 11 hour drive with few locals throwing up in plastic bags because they weren't used to the winding roads. The roads in Laos are nothing but bumpy and winding.

Viihdyin Nong Khiawissa muutaman päivän ja pienen väärinymmärryksen seurauksena päädyin yhdeksi yöksi luksusbungaloon, jonka oli täysin budjettini ulkopuolella. Sinä päivänä satuin kuitenkin olemaan huonolla tuulella, ja siisti rauhallinen bungalo ilmastoinnilla piristi kummasti. Muistelen vieläkin tuota päivää (ja asumusta) lämmöllä.

I stayed in Nong Khiaw for few days and because of a minor misunderstanding I ended up staying a night in this luxurious bungalow that was out of my budget. That day I happened to be in a shitty mood and a clean, peaceful private bungalow with air con lifted my spirit up. I still think about that day (and the bungalow) with fondness.

Aamukahvi luksusbungalon terassilla
Morning coffee on the balcony of the luxurious bungalow

Nong Khiaw

Nong Khiawista jatkoin Muang Noihin, joka on pieni kylä joen varressa ja jonne pääsee vain veneellä. Ihastuin paikkaan kovin. Sitä ympäröi karstivuoret, tiet ovat päällystämättömät eikä moottoriajoneuvoja ole. Ilma oli kuitenkin niin kuuma ja kostea, että vietin päivät lähinnä riippukeinussa lukien ja hedelmäsmoothieita juoden. Pohjoisessa oli polttokausi menossa eli paikalliset poltti metsää vuorilla saadakseen lisää peltoa. Tämä aiheutti savua taivaalle, joten vuorimaisema ei ollut paras mahdollinen. Metsän poltto vuorilla myös aiheutti paljon tuhkaa taivaalle ja opin äkkiä, ettei smoothieita kannatta hörpiskellä taivasalla.

From Nong Khiaw I headed to Muang Ngoi, a little town along the river, accessible only by boat. I liked the place immediately. It is surrounded by karst mountains, the roads are unpaved and there is no traffic. The climate was so hot and humid that I spent my days mainly in a hammock reading books and drinking smoothies. It was burning season there which means the locals are burning forest on the mountains to get more field. This was causing a lot of smoke so the beautiful mountain view wasn't at it's best. It was also causing a lot of ash flying in the air and I quickly learned not to drink my smoothies under the bare sky.

Pohjoisen jälkeen oli vuorossa Luang Prabang ja siellä Laosin Uuden Vuoden juhlinta nimeltään Songkran. Juhlinta kestää kolme päivää ja ihmiset heittävät vettä ja perunajauhon tapaista jauhetta toistensa päälle. Vesi symboloi puhdistumista ja jauhe siunausta. Periaatteessa juhla on kuin yksi suuri vesisota eikä kukaan pysty siltä pakenemaan. Siksi kannattaa vain hypätä mukaan ja ostaa vesipyssy, jotta voi osallistua ihmisten suihkimiseen.

After the north it was time for the Lao New Year, Songkran, in Luang Prabang. It lasts for three days and people throw water and powder on each other. Water is a symbol for cleansing and the powder marks for a blessing. So basically it's a one big water fight and no one can escape from it. That's why it's better to go along with it and buy a water gun to participate the fun.

En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa ja voin sanoa, että Songkran on uusi lempijuhlani. Vettä heitetään kaikkien ohi kulkevien niskaan, musiikki pauhaa joka kadunkulmassa, olutta juodaan kuin vettä ja ihmiset ovat hyvällä tuulella. Ja kun lämpötila lähenee 40 astetta, vesisota on hyvinkin virkistävä. Me päädyimme yhtenä päivänä suurelle ja ilmaiselle ulkoilmafestivaalille lava-auton kyydissä, johon hypppäsimme paikallisten kutsumana. Sielläkin olut virtasi, konemusiikki raikasi ja suuret sprinklerit suihkivat meidät litimäriksi. Ja juhlat loppuivat klo 23, niin kuin aina Laosissa.

I have never seen anything like that and can say that it's my new favourite celebration for sure. People throw water on every person passing them by, music is blasting on every street corner, beer is everywhere and people are happy. And when it's 39 degrees celsius outside the water fight is very enjoyable. One day we ended up in a huge outdoor festival for free in the back of a pick up truck that we hoped on to. There were also so much beer, techno music was playing ja these big sprinklers soaked us with water. And the party was over at 11pm like it always is in Laos.

-Päivi

Vietnamin kovat mimmit ja Australian lusikoivat miehet//The bad ass women of Vietnam and the spooning men of Australia

Viimeinen pysäkkini Vietnamissa oli Hanoi. Uusi kiinnostukseni suurkaupunkeja kohtaan näytti jatkuvan, sillä tykästyin tähänkin kaupunkiin. Liikenne, ihmismassat ja kaoottisuus on melko samat kuin Ho Chi Minhissä, mutta Hanoi on tunnelmallisempi, etenkin Vanha kaupunki. Rakennuksissa on vanhaa charmia ja kadut ovat kapeita, mikä tekee liikkumisen kävellen välillä haastavaksi.

My last stop in Vietnam was Hanoi. My new interest towards big cities seemed to continue since I fell for Hanoi as well. It's as hectic and busy with traffic as Ho Chi Minh but there's more atmosphere there, especially in the Old Quarter. The buildings are old and charming and alleys are narrow which makes walking there a bit challenging sometimes.

Vierailimme Naisten Museossa, jossa kerrottiin naisten elämästä ja kulttuuriperinteistä Vietnamissa. Opin, kuinka kovaa naisten elämä on, sillä he pyörittävät kotia, kasvattavat lapset ja käyvät töissä. Se, mitä katukuvasta olen ymmärtänyt, miehet menevät töiden jälkeen ravintolaan juomaan olutta ja sitten menevät kotiin valmiiseen pöytään. Harvemmin paikallisissa ravintoloissa näkee naisia kaljalla. Monet naiset tulevat maalta kaupunkiin töihin, usein he myyvät hedelmiä, kukkia ym. kaduilla. He tekevät 15 tunnin työpäiviä mahdollistaakseen lapsillensa hyvän koulutuksen. Tämän opittuani katsoin katukaupustelijoita uusin silmin.

We visited the Women's museum which was about the life and cultur of women in Vietnam. I learned how tough life the women live since they take care of the home, raise the kids and go to work. What I could tell by watching the daily life of people on the streets that the men just go to drink beer in a restaurant after work and then go home when dinner is served. You rarely see women drinking beer in the local restaurants after work. Lot of the women come from countryside to cities, usually to sell things like flowers or fruits on the streets. They can work 15 hours per day just to provide a good education for their children. After I learned that I had new respect to these women.

Hanoista suuntasin Laosiin bussilla, joka kesti 24 tuntia. Bussi oli vanha makuubussi, jossa vilisi muurahaisia. Kun yksin matkustavat paikalliset saivat tuplasängyn yksinään, sain minä viereeni aussipojan. Sen verran budjettimatkoja on takana, että sängyn jakaminen vieraan kanssa vuorokauden ajan ei tuntunut suurelta asialta, kunnes yöllä kyljellä nukkuessani tämä aussipoika asettautui taakseni ja siinä me nukuimme lusikka-asennossa.

From Hanoi I headed to Laos by bus that took for 24 hours. It was an old sleeper bus filled with ants. When local solo travellers got a double bed for themselves, I had to share a bed with an aussie guy. I've traveled quite a lot on budget already and sharing a bed with a stranger doesn't usually bother me until this time, when I woke up, sleeping on my side, and felt the aussie guy behind me. And so there we were, spooning together.

Aamuyöllä olimme rajalla, jonka yli kävelimme bussin odottaessa toisella puolella. Laosin poliisit on sen verran eteviä korruptiossa, että kaiken maailman leimauslisät" luki oikein hinnastossa, vaikka oikeasti kuuluisi maksaa vain viisumista.

Early morning we arrived to the border which we crossed by foot. The Lao officers are quite efficient with corruption so they had printed out a sheet that pointed out the prices to these "additional stamping fees" even though it should be included to the visa price.

Illalla saavuimme Vientianeen, Laosin pääkaupunkiin. Iski pieni kulttuurishokki Vietnamin jälkeen, sillä Vientiane oli käytännössä tyhjä! Epäilin, etten ollut edes keskustassa, koska ihmisiä ja liikennettä oli niin vähän. Mutta 800 000 ihmisen kaupungissa sitä ei voikkaan edes olla yhtä paljon kuin Vietnamin miljoonakaupungeissa.

In the evening we arrived to Vientiane, the capital of Laos. It was bit of a culture shock after Vietnam because the city was basically empty! I doubted I was even in the center because there wasn't much traffic or people there. But then again, a city of 800 000 people can't be as busy as the cities in Vietnam with millions of people in them.

Buddha-puisto Vientianessa
Buddha Park in Vientiane

-Päivi

Ihastuttava ja ihmetyttävä Pohjois-Vietnam//The amazing and troubling North Vietnam

Tapasimme Owenin kanssa taas Hanoissa ja lähdimme pohjoiseen neljän päivän moottoripyöräretkelle Ha Giang provinssiin.

We met up again with Owen in Hanoi and headed to north, to Ha Giang province to do a four day motorbike loop.

Paikallisten suosima kasvosuoja osoittautui käteväksi viimaa ja pölyä vastaan.
The facemask that locals use turned out to be handy against the cold breeze and dust.

Pohjoinen oli yllättävän kylmä vaikka tietysti oltiin vuorilla. Neljä päivää ajelimme mutkaisia vuoristoteitä ylös ja alas, näimme upeita maisemia, pikkukylien elämää ja nukuimme paikallisten kodeissa.

The north was surprisingly cold but of course we were up the mountains. For four days we drove curvy roads up and down the mountains, saw some spectacular views and slept in local people's homes.

 Ha Giang-kaupunki
The city Ha Giang

 Paikallisten asumus vuoristossa
A local home in the mountains

 Ensimmäinen yösija paikallisten kodissa. 20 henkeä samassa huoneessa, ihan kuin kesäleirillä!
Our first night at a local's home. 20 people in the same room, felt like a summer camp all over again!

Elämä vuoristokylissä näytti olevan raskasta. Jo pienet lapset kantoivat suuria kantamuksia selässään tai pikkusisaruksiaan kantoliinoissa. Ilma oli kylmä, mutta silti suurin osa käveli sandaaleissa. Eräässä kylässä näin teini-ikäisen tytön pesevän hiuksiaan tienvarressa kaivon vieressä. Mietin, kokeeko hän samanlaista angstia kuin itse tuossa iässä vai eikö sellaiselle ole aikaa, kun elämä on muutenkin kovaa ja selviytymistä ilman meille itsestäänselviä arjen asioita, kuten suihkua.

Life in the mountain villages seemed rough. Small children were already carrying big loads or their younger siblings on their backs. The air was cold but still most people wore sandals. In one village I saw a teenaged girl washing her hair outside next to the road. It made me wonder whether she has the same teen angst that I did when I was her age or maybe there's no time for that when you already have to struggle with every day life.

Vessaa etsiessämme pysähdyimme pieneen maantievarren kuppilaan ja eräs vanha rouva vain osoitti tien suuntaan. Lopulta ymmärsin hänen käskevän minut puskaan asioimaan. Tilanne oli absurdi: kolme miestä asetteli elävää sidottua sikaa skootterin tarakalle ja sika huusi niin kovaa, että korviin sattui. Siinä minä sitten menin tien varteen kyykkimään.

One day looking for a bathroom, we stopped at a small cafe next to the road and asked about it. The lady just pointed next to the road and after a while I understood she just told me to go to the bush. It was a weird scenario; there was three men trying to tie an alive pig on the back of the scooter and the pig screamed so loud that it actually hurt my ears and there I was, squatting next to the road.

Yhtenä iltana Owen meni parturiin ja menin seuraksi mukaan. Hiusten leikkuun jälkeen parturi istutti meidät alas ja kaatoi meille teetä ja riisiviiniä(joka on kuin vodkaa). Aina, kun lasimme olivat tyhjät, hän täytti ne. Yritimme lähteä muutaman kerran, mutta mies ei antanut. Viiden riisiviinishotin ja kolmen teekupillisen jälkeen pääsimme vihdoin lähtemään. Parturi tuntui olevan otettu, että joimme hänen kanssaan ja me saimme ilmaiseksi teet ja hiprakan.

One night we went to get Owen a haircut and after it was finished, the barber sat us down and started to pour tea and rice wine(which is like vodka) to us. Every time our glasses were empty he poured us more. We tried to leave few times but he didn't let us. After five shots of rice wine and three cups of tea we were able to leave. The barber seemed to be pleased that we drunk with him and we got free tea and a buzz out of it.

Yksi näkymä, joka edelleen kummittelee mielessä tapahtui eräässä vuoristokylässä tien varressa. Kesken ajelun Owen pysähtyi ja kysyi, ovatkohan he kunnossa. Ihmettelin, ketkä, kunnes näin kaksi taaperoikäistä lasta makaamassa keskellä tietä vatsallaan, pelkät takit päällä, alavartalo paljaana. Vatsaani kouraisi, koska ensimmäinen ajatukseni oli, että he ovat kuolleita. Menin lähemmäs ja näin, että he liikuttivat varpaitaan. En uskaltanut koskea heihin, koska en tiennyt ovatko he loukkaantuneita. Ketään muuta ihmistä ei näkynyt ympärillä ja oli aavemaisen hiljaista. Lopulta eräs paikallinen tuli paikalle lehmänsä kanssa. Hän katseli lapsia hetken ja viittoi sitten meitäkin jatkamaan matkaa. Emme kuitenkaan pystyneet tähän. Lopulta muutama muukin paikallinen tuli paikalle ja vihdoin eräs paidaton mies herätti lapset; he vain nukkuivat, keskellä autotietä. Sitten kumaraselkäinen mies saapui paikalle ja roikotti lapset yhteen taloista. Toinen lapsista itki ja toinen ei näyttänyt millään heräävän. Yhtäkkiä tilanne oli ohi. Itse en osannut kuin itkeä. Selkeästi ketään ei kiinnostanut katsella näiden lasten perään ja he olivat niin väsyneitä aamukymmeneltä, että nukahtivat keskelle katua. En osaa olla ajattelematta, mitä tulevaisuus tuo heille.

One situation that still haunts me happened at a mountain village next to the road. While driving Owen suddenly stopped and asked are they ok. I didn't know what he was talking about until I saw them. Two toddlers were lying in the middle of the road, faces down, wearing nothing else but jackets. I had a bad feeling in my stomach, I thought they were dead. I went closer and saw them moving their toes. I was afraid to touch them because I didn't know if they were injured some way. There was no one else around and it was too quiet. Finally a local man came with his cow. He stood there for a while watching the kids, then moved on and waived us to do the same. But we couldn't. After that few other locals came and one shirtless man woke the kids up. They were just sleeping. And then this hunchback man came and dragged the kids away to one of the houses. One of the boys were crying and the other one didn't seem to wake up at all. Suddenly the situation was over. All I was able to do was cry. Clearly no one bothered to look after them and they were so tired at 10am  that they fell asleep in the middle of the road. I can't help but wonder how the future will look for them.

-Päivi

Vuoria, vuoria, karstivuoria//Mountains, mountains, karst mountains

Hyvästelin Owenin hetkeksi ja lähdin katselemaan lisää karstivuoria Tam Cociin. Tämäkin oli pieni turistikylä upean luonnon keskelle.

I said goodbye to Owen for a while and headed to Tam Coc to see some more of those karst mountains. Tam Coc is another small tourist village surrounded by beautiful nature.

Lisää karstivuoria pääsin ihastelemaan, kun reissasin Cat Ba-saarelle. Sieltä vene vei meidät tutkimaan Lan Ha-lahden vuoria.

Even more karst mountains were coming to my way when I traveled to Cat Ba Island where yet another boat took me to explore these mountains while doing other activities as well.

Kelluva kalastajakylä, jossa kalastajaperheet asuvat.
Floating fishing village where the fishermen live.

-Päivi

Päivi 28-vuotta Suomesta//Päivi, 28 years old, from Finland

Saavuin Dalatiin kello 4.30 aamulla, kun bussin piti olla perillä vasta aamuseitsemältä. Tämä tuntuu olevan yleistä täällä, enkä halua tietää kuinka kovaa bussikuskit kaahaavat.

I arrived in Dalat at 4.30am when the bus was suppose arrive at 7am. This seems to be pretty common in here and I don't really want to know how fast the drivers actually go.

Olin kuullut paljon hyvää Dalatista, joten toiveeni oli korkealla. En kuitenkaan hullaantunut paikkaan  niin kovasti.  Kaikki kehuivat luontoa kaupungin ympärillä, ja pääsinkin näkemään sitä moottoripyöräretkellä, mutta jotenkin se muistutti minua Suomen luonnosta. Näimme kuitenkin erilaisia juttuja ja vierailimme muun muassa silkkitehtaalla, heinäsirkkafarmilla ja vesiputouksella. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin istua moottoripyörän kyydissä ja katsella maisemia. Dalatissa ei myöskään ollut paljoa länsimaalaisia turisteja, mikä oli virkistävää.

I had heard a lot of good things about Dalat so my hopes were high but I wasn't too crazy about the city. People were praising the nature around it and I got to explore it on a motorcycle tour but somehow it reminded me of the nature in Finland. But we saw cool stuff like how things work at a silk factory, a waterfall and even a cricket farm. The most interesting part for me was sitting on the bike. There wasn't too many western tourists in Dalat either which was nice.

 Silkkitehdas
The silk factory

 Elefantti-vesiputous
Elephant waterfall

Heinäsirkkojen maistelua
Eating crickets at the cricket farm

Dalatista otin 17 tunnin bussin hurmaavaan Unescon perintökohde-kaupunkiin Hoi Aniin ja sieltä jatkoin Phong Nhahan, joka on pieni turistikylä moottoritien varrella ja Phong Nha-Ke Bang kansallispuiston vieressä. Luonto täällä oli upea! Suuria luolia löytyy paljon ja teimme veneretken yhteen luolista. Vuokrasimme myös moottoripyörän ja ajelimme kansallispuistossa, joka muodostui upeista karstivuorista.

From Dalat I took a 17 hour bus to Phong Nha, a small town on a highway and next to the Phong Nha-Ke Bang National Park. The nature around the town was beautiful! There was a lot of big caves and we visited one with a boat. It was nice to just cruise around slowly inside a cave. The national park amazed me how it was formed of old karst mountains.

Hoi Anin vanhakaupunki
Old Town in Hoi An

 Veneretkellä Phong Nhassa
Boat trip in Phong Nha

 Phong Nha-Ke Bang Kansallispuisto
Phong Nha-Ke Bang National Park

 Lautta joen yli
Taking a ferry across the river

Viimeiset viikot Uudessa Seelannissa ja ensimmäiset päivät täällä olin hyvin epäsosiaalisella tuulella. En jaksanut tutustua kehenkään, koska en vain pystynyt käymään läpi samoja kysymyksiä uudelleen ja uudelleen; kuka olen, mistä tulen, kauanko olen matkustanut ja missä. Kun viime vuonna tein uusia kavereita into piukassa, nyt olin mieluummin yksin kuin joka päivä uuden ihmisen kanssa.

On my last days in New Zealand and first days in Vietnam I was being very antisocial. I didn't got to know too many people because I was tired of answering the same questions; who am I, where I come from, how long have I been traveling and where. Last year I was so excited to meet new people and now I was rather alone than meet new people every day.

Phong Nhassa tapasin kuitenkin amerikkalaisen Owenin, joka myöskin koki väsymystä uusien ihmisien tapaamisesta. Tulimme toimeen hyvin ja päätimmekin matkustaa muutaman päivän yhdessä. Oli virkistävää viettää aikaa saman ihmisen kanssa ja päästä keskusteluissa pidemmälle kuin omaan ikään ja siitä syntyvään ihmettelyyn.

I met an American guy, Owen, in Phong Nha and we had the same feelings about meeting new people. We got along well and decided to travel together for a while. It was good to hang out with the same person for a while and have more meaningful conversations than the usual "oh you're 28, I would have not guessed that" type of things.

-Päivi

Lumoava liikenneruuhka Ho Chi Minhissä//The terribly fascinating traffic in Ho Chi Minh

Vietnamiin pääsy ei ole tehty turhan helpoksi suomalaisille turisteille, jos aikoo maassa viettää enemmän kuin nuo 14 viisumivapaata päivää. Ennen maahan menoa täytyy hakea hyväksyntäkirje viisumille joko oman maan lähetystöstä tai netissä matkayhtiöltä. Koska olin Uudessa Seelannissa, kun päätin lentää Vietnamiin, hankin kirjeen netistä 13 eurolla. Epäilin kirjeen aitoutta, koska samassa oli myös kahden venäläisen tiedot maahan pääsystä, mutta kyllä se osoittautui olevan pätevä. Saatekirje tuli osoittaa Vietnamin kentällä, maksaa 20 euroa ja kuukauden viisumi oli hallussa.

Getting into Vietnam isn't as easy as I thought. Finns can stay in the country for 14 days without a visa but if you want to stay for longer you need an approval letter from your embassy or from an online company. Since I was far away from the embassy in New Zealand, I got my letter online for 15$. I was a bit suspicious about whether the letter was legit since I had the visa information of a two russians on the same letter. But it was and I got my visa at the airport when I showed them the letter and payed 25$.

Aasian maihin mentäessä tarvitsee usein myös lipun pois maasta, koska sitä saatetaan kysyä. Koska olin hakemassa 30 päivän viisumia, minulle sanottiin ettei lippua tarvitse. Kuinka ollakkaan Uuden Seelannin kentällä minua ei päästetty koneeseen ilman paluulippua. Ostin sitten hätäpäissäni 7 euron bussilipun netistä Kambodzaan. Se kelpasi, vaikka virkailija taas kyseli, että miksei minulla ole jatkolippua Kambodzasta pois. Suunnitelmaton matkailu tuntuu olevan lentokenttävirkailijoille aina yhtä vieras käsite.

When flying to Asian countries you often need an onward ticket since they might ask about it. Because I was getting the 30 day visa, I was told I don't need one. But surprise surprise, I did need one. The flight crew didn't let me on board without one. So I quickly booked a bus ticket to Cambodia for 9$. They approved it though they were still asking questions where I would go from Cambodia and why I don't have a ticket out from there. Traveling without plans still seems to be an unheard thing for the crew at airports.

Pääsin kuitenkin Vietnamiin, Ho Chi Minh Cityyn ja olin jo taksimatkalla hostellille myyty. Hassua kyllä, sillä Vietnam ei ole koskaan kiehtonut minua ja nytkin matkustin tänne lähinnä koska halusin Laosiin, joten ajattelin nähdä tämän maan siinä samalla sitten.

I managed to get in to the country and to Ho Cho Minh and I already started to like the place on the taxi ride to my hostel. It's funny, Vietnam has never really interested me before and even now I just really wanted to go to Laos so I decided to check this place out as well.

Yleensä en pidä suurkaupungeista, mutta Ho Chi Minh kiehtoi suuresti. Liikenne oli kaoottista; skootterit ajoivat kävelyteillä ja vastaantulijoiden kaistalla ja kaikki tööttäilivät kilpaa. Kaupunki oli hektinen iltaan asti ja ikinä ei tiennyt,mitä kulman takana tapahtuu. Törmäsimme ostoskeskuksen avajaisiin, jossa kaksi lohikäärmeeksi pukeutunutta miestä taiteilivat hyvin epäilyttävän näköisen telineen päällä ja iltakymmenen aikaan puistossa vedettiin jonkin sortin rumpuharjoituksia.

Usually I don't like big cities but I was fascinated about Ho Chi Minh. The traffic was chaotic; scooters were driving on side walks and on wrong lanes and everyone was honking their horn as loud as possible. There was always something happening in the city and you never knew what you would run into. We came across an opening for a mall where two guys dressed as a dragon were jumping on a very questionable looking stand and at ten at night there  were people practising drumming in the park.

Presidentti Ho Chi Minh
President Ho Chi Minh

Uudessa Seelannissa tapaamani vietnamilainen Mata noukki minut skootterinsa kyytiin yhtenä päivänä ja pääsin kokemaan liikenteen sieltä käsin. Vaikka välillä pelotti ja näytti siltä, että joku tulee kylkeen, luotin Matan ajotaitoihin, koska hän on tottunut tuohon ajotapaan. Kenenkään reissarin kyytiin en olisi uskaltanut.

One day I was picked up with a scooter by a Vietnamese girl Mata, whom I met in New Zealand. We drove around in Ho Chi Minh and though it was scary at times and few times it looked like someone is going to crash into us, I trusted Mata. She's used to that crazy traffic, I wouldn't have hoped on a scooter if another tourist was driving it.

Liikenteen lisäksi pääsin ihmettelemään Chu Chi-tunneleita, joita käytettiin Vietnamin sodan aikana vaikka mihin. Yli 250km pitkä tunneliverkosto tarjosi suojaa sodassa ja sieltä löytyi muun muassa sairastupa, keittiö ja makuuhuoneet. Tunneleita oli monessa kerroksessa, jopa 6 metrin syvyydessä.

Besides the traffic, I was amazed by the Cu Chi tunnels they used in the America-Vietnam war for basically everything. The over 250km long tunnelsystem offered protection and they had hospital, kitchen and beds in there too. There were several floors, some as deep as 6 meters under ground.

Mekin pääsimme kulkemaan tunneleissa. Syvimmillään olimme 6 metriä maan alla ja pisin matka, minkä kuljimme oli 15 metriä. Jo tässä ajassa tuntui, että happi loppuu ja hikeä pukkasi. En osaa kuvitella, miten sodan aikana sotilaat ovat asuneet päivä- tai viikkotolkulla maan alla.

We got to walk in the tunnels too. Deepest was 6 meters under and 15 meters long. Even when walking that distance underground I felt like there was no air and I was soaked with sweat when I got out. I can't imagine how the solders lived there for days or weeks.

Ilma-aukko tunneleihin, joka naamioitiin näyttämään termiittipesältä.
An air hole to the tunnels that was disguised to look like a termite nest.

Lisää Vietnamin sodasta kävin oppimassa Sotamuseossa. Siellä kerrottiin sodan kulusta ja näytillä oli paljon vaikuttavia kuvia sodan tositilanteista, joita ulkomaalaiset reportterit olivat käyneet kuvaamassa. Monet heistä menehtyivät sodassa. Silti mieleen jäi parhaiten kertomukset kemiallisen aseen käytöstä ja etenkin sen seurauksista. Kaasua käytettiin tuhoamaan kasvillisuus ja paljastamaan metsissä piileskelevät sissit. Kaasu vammautti tartunnan saaneita ja vaikutti heidän geeneihinsä. Vielä tänäkin päivänä syntyy vammaisia lapsia kaasulle altistuneiden jälkeläisille, niin Vietnamissa kuin Amerikassa sotilaiden keskuudessa. Täällä näkeekin kaduilla paljon ihmisiä pyörätuoleissa. 32 vuotta ja silti sodan vaikutukset on näkyvissä.

I learned more about the war in the War Remnants Museum. There they told about how the war went on and a lot of pictures of different aspects of the war were displayed. What struck me the most was the use of a chemical weapon and how it affected people. They used it to destroy the forests that covered the Viet Cong troops. The chemical caused different types of health issues and even caused birth defects to the next generation. Even now there's still babies being born with disabilities because of that chemical weapon. When walking on the streets here you can see people on wheelchairs. It's been 32 years and you can still see the effects of the war.

Muun muassa suomalaisten protestit sotaa vastaan oli esillä museossa.
Finnish people protested against the war among other nationalities.

-Päivi