Brisbanessa hurahti viikko ihmetellen kaikenlaista ja kaikenkarvaista. Kaduilla löntysteli puolen metrin kokoiset liskot, ruokaani väijyivät hieman liskoja suuremmat linnut 30cm nokan kanssa, yöllä opossumit juoksi aidoilla ja taivaalla lenteli lepakot, joiden siipienväli oli valehtelematta metrin. Jos olisin malarialääkityksellä, olisin luullut näkeväni taas lepakkoharhoja. Aamuisin, kun oli hieman pilvistä ja 26°C, paikalliset olivat vetäneet buutsit ja villapaidat päälle. Keskipäivän pahimman kuumuuden aikana heitä oli pilvin pimein puistossa juoksemassa ja treenaamassa. Itse kävin juoksemassa aamukahdeksalta ja jälkihikeä pukkasi vielä kymmeneltä.
Suurin osa muista reissareista, joita olen tavannut täällä, on ollut tai aikoo olla Australiassa useita kuukausia. Useimmilla on working holiday-viisumi, joten he työskentelevät aina välillä. Kaikki ovat ihmeissään kun kerron, että olen täällä vain kolme viikkoa. Olisihan täällä paljon nähtävää, mutta en jaksaisi olla täällä useita kuukausia. Ehkä koska olen jo asennoitunut tähän pari viikkoa per paikka aikatauluun. Uudestaan voisin tulla, mutta sitten haluaisin nähdä länsirannikon. Muutenkin the must-juttu täällä tuntuu olevan itärannikon rantakaupunkien läpi käyminen ja ne muutamat, mitä bussin ikkunasta näin vaikutti melko samanlaisilta kuin Etelä-Afrikan rantakaupungit, jotka kolusin läpi kuusi vuotta sitten. Ja se oli sentään Afrikka.
Jonkinlainen reissuväsymys iski tähän kohtaan myös. Muutama päivä meni nukkuessa ja syödessä kaurapuuroa. Onneksi Brisbanessa on tekoranta keskellä kaupunkia, joten siellä sai muutaman päivän kulutettua autuaasti tekemättä mitään. Asuin loppuviikon Julian luona ja tuntui, kuin olisi ollut kotona. Hengailin Julian kanssa ja jutustelin hänen kämppisten kanssaan. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut eikä tarvinnutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti