Viime päivitystä kirjoittaessani koin reissun ensimmäisen huonon päivän. Olinkin jo odottanut, milloin se iskee. Kielimuurin ja välinpitämättömät ihmiset se vaati. Kauaa ei huono tuuli kestänyt, seuraavana päivänä olin taas onnellinen ja tarmoa täynnä. Uskaltauduin sanakirjan ja valmiiksi paperille kirjoitettujen lauseiden kanssa postiin, bussilippuluukulle ja kahville. Kaikki meni muy bien ja bussikiskan mies yllätti puhumalla täydellistä englantia. Argentiinassa koin myös ensimmäisen hetken, kun kaipasin reissukaveria. Patikoin Saltassa kukkulalle illalla hämärän aikaan ja auringonlasku ja kaupungin valot olisivat näyttäneet mahtavilta yläilmoista. En kuitenkaan uskaltanut jäädä odottamaan pimeää yksin, koska jostain olin taas lukenut, että Etelä-Amerikassa ryöstetään ihmisiä pimeän aikaan patikointireiteillä. En tiedä, onko totta, mutta en jäänyt ottamaan selvää.
Viimeisenä päivänä Argentiinassa tein turistibussireissun Argentiinan pohjoisosaan Humachuacaan, jossa oli mielettömän upeita vuoria. Vierailimme myös vanhassa Inka-kylässä. Miettikää, miten kauan alla olevien asumusten rakentaminen on kestänyt, kun ei ole ollut sementtiä vaan on täytynyt löytää täydellisesti yhteensopivat kivet.
Turrereissun jälkeen oli aika hypätä taas yöbussiin ja matkustaa Argentiinan ja Bolivian rajalle. Sieltä kävellen Bolivian puolelle ja 10 tunnin bussi Uyuniin. Tätä varten olin kirjoittanut kaksi A4:sta täyteen espanjan lauseita, joita saattaisin tarvita rajan ylityksessä tai bussin löytämisessä. Taas kerran kaikki meni kivuttomasti. Bussissa tapasin tyttöjä, jotka olivat myös kävelemässä rajan yli, joten hyppäsin heidän matkaansa. He jatkoivat eri kaupunkiin, mutta pian tapasin kiinalaisen pojan, jolla oli sama määränpää hostellia myöten. Nappasimme remmiimme vielä espanjalaismiehen, joten saimme tulkkausta tarpeen tullen.
Tähän väliin haluan kertoa ihmisistä, joita olen tavannut tällä reissulla. Oma lukunsa on tietysti Minna, Julia ja Madde, joiden kanssa tuli jaettua monta ikimuistoista hetkeä. Sitten on ihmiset, joiden kanssa olen viettänyt vain päivän pari, mutta alusta asti on tuntunut, kuin olisi tunnettu aina. Näiden ihmisten kanssa olen käynyt mahtavia keskusteluja. Sellaisia, joita voi käydä vain toisen yksin matkustavan reppureissaajan kanssa.
Uudessa-Seelannissa oli israelilainen mies, joka oli juuri lopettanut seitsemän vuoden uran armeijassa ja aikoi matkustaa vuoden. Tapasimme uimareissulla kuumissa lähteissä ja vietimme pari päivää yhdessä Aucklandissa. Kävi ilmi, että meillä oli hyvinkin samanlaiset lapsuudet ja perheet, vaikka toinen asui jatkuvien konfliktien maassa ja toinen tuiki turvallisessa Suomessa. Sitten oli ranskalainen mies, jonka tapasin Australiassa Fraser Islandilla, jossa hän asui kolmatta kuukautta kaukana sivistyksen parista. Hän oli toiminut opettajana kotimaassaan ja puimme yhdessä nykylasten ja -perheiden ongelmia. Argentiinassa oli israelilainen tyttö, joka myös oli juuri päässyt armeijasta ja matkusti ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Hänen kanssaan jaoimme toisillemme kaikki matkustamisen aiheuttamat tunneskaalat 12-tunnin reissulla pohjoiseen. Kaikilta näiltä ja muiltakin tapaamiltani ihmisiltä olen oppinut jotain, uudenlaisia ajatustapoja tai uutta tietoa eri kulttuureista. Esimerkiksi mielikuvani Israelista on nyt täysin erilainen kuin ennen.
Olen ollut Boliviassa nyt 5 tuntia, joista kaksi odotin myöhässä olevaa bussia, tunnin istuin bussissa odottaen sen lähtemistä ja kaksi tuntia olemme ajaneet kivikkoisella hiekkatiellä. Silti olen jo hullaantunut tähän maahan. Tästä tulee hyvät 1,5 viikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti