Paluu poluille//Back on the track

Kun tein maailmanympärimatkani, menin haipakkaa paikasta toiseen, koska halusin nähdä mahdollisimman paljon. Nyt ajattelin olla viisaampi, joten varasin tälle etelä-saaren matkailulle viisi viikkoa aikaa, jotta voin kulkea rauhassa. En näköjään kuitenkaan pääse tuosta turbovaihteesta eroon, koska haluan tehdä mahdollisimman paljon patikointeja. Viikon aikana olenkin viettänyt vain kaksi yötä samassa sängyssä.

When I was doing my trip around the world, I was in a big hurry to see everything I wanted. So this time I thought I'll take it slow and planned five weeks to see the south island. It seems I can't shake that hurry off, because I want to do as many hikes as possible. Come to think of it, in the last week I've only spent two nights in the same bed.

Reissuni alkoi kaljoitteluillalla Queenstownissa englantilaisen kaverini Sukhin kanssa. Siellä tiemme erosivat ja jatkoin matkaa Te Anauun. Te Anau itsessään oli melko tylsä paikka, mutta se oli lähin kaupunki Fiordlandin kansallispuistoa, jossa halusin patikoida. Sain kyydin aikasin aamulla kahdelta hostellissani yöpyneeltä pojalta ja olin klo 7.30 suunnitelemani patikoinnin alussa. Ilma oli kuitenkin niin sumuinen, etten olisi nähnyt vuoren päältä 360 asteen maisemia, joten päätin tehdä toisen patikoinnin odottaessani sumun hälvenemistä.

My trip started with a night out in Queenstown with my English friend Sukh. Our ways departed after that and I continued to Te Anau. Te Anau itself is a quite boring place but it's the closest town to Fiordland National Park where I wanted to do a hike. I got a ride from two guys staying in the same hostel as I and I was at the beginning of the track at 7.30am. Since it was too cloudy to see the 360 views from the summit, I decided to do another track while waiting the weather to clear out.

Queenstown

Tämä reitti kulki metsän läpi vuoristossa lepäävälle Marian järvelle. 1,5 tunnin kävelyn jälkeen kirosin spontaania ideaani, sillä metsän ilma oli kostea ja kuuma ja polku täynnä irtokiviä ja mutaa. Kun pääsin perille, siellä odottava näkymä oli matkan arvoinen. Tuntui, kuin olisin astunut metsästä satumaahan, en odottanut niin upeaa näkyä metsän ja vuorien keskellä. Istuin tuijottamassa maisemaa puolisen tuntia ennen kuin seuraavat patikoijat tulivat häiritsemään rauhaani.

The track went through a forest and ended up to lake Marian that was situated in a hanging valley. After hiking for 1,5 hours I was cursing my spontaneous idea. The forest was hot and humid and the track was muddy and paved with loose rocks. When I got to the end of the track, the view on top was worth the climb. It felt like stepping out of the forest to a fantasy land. I wasn't expecting such a view in the middle of the forest and mountains. I sat there for half an hour and stared at the lake before next people arrived to disturb my peace and quiet.

 Marian-järvi
Lake Marian

Lumiputouksia
Snowfalls

Ilma oli muuttunut aurinkoiseksi järvellä oloni aikana ja sain tehtyä alunperin suunnittelemani patikoinnin. Key Summit oli tunnin nousu kukkulalle, josta oli upeat näkymät Fiordlandin kansallispuistoon.

The weather had cleared out when I was at the lake and I was able to do the track I originally wanted. Key Summit track was an hour walk up to a hill where there was a beautiful view to Fiordland national park.

Te Anausta suuntasin itärannikolle Dunediniin. Kaupunki on toiseksi suurin eteläsaarella ja siitä onkin jo aikaa, kun olen ollut niinkin suuressa kaupungissa. Dunedinissa on paljon englantilaistyylisiä taloja ja se tekee kaupungista viehättävän. Ikävä kyllä taloja ei näytetty pidettävän hyvässä kunnossa ja paikka paikoin kaupunki näytti nuhjuiselta. Dunedinista löytyy muuten myös maailman jyrkin katu, Baldwin katu, joka taitaakin olla kaupungin suurin nähtävyys.

From Te Anau I traveled to east coast, Dunedin. The city is the second biggest on south island and it's been a while since I was in a bigger city. There were a lot of British style architecture in Dunedin and it felt like being in England. It's a cute city but they aren't really taking care of the buildings so some parts of the city looked a bit shabby. In Dunedin, you can also find the world's steepest street, Baldwin street, which seems to be a big tourist attraction.

 Baldwin-katu
Baldwin street

 Baldwin kadun päällä
On top of Baldwin street

Koska Dunedin oli suuri kaupunki, jossa en niinkään viihtynyt, päätin jatkaa matkaani Wanakaan. Päästäkseni sinne minun oli mentävä kotikaupunkini Alexandran läpi, joten päätin viettää pari yötä "kotona". Oli ihanaa nähdä tuttuja ihmisiä. Viikon reissuni aikana en ollut tutustunut juuri kehenkään, kun menin niin suurella vauhdilla eteenpäin. Tuntui myös siltä, kuin olisin ollut kauemminkin poissa, sillä olin ehtinyt tehdä ja nähdä niin paljon. Pieni breikki kotoisessa tunnelmassa teki hyvää.

Because Dunedin is a big city, which I'm not a big fan of, I decided to continue my travels to Wanaka after a day. To get to Wanaka, I had to go through my hometown Alexandra. So I decided to spend couple of nights at "home". It was good to see familiar faces. In my week of travels I didn't really meet anyone since I was always on the go. It also felt like I had been away for longer since I've seen and done so much in a week. So it was good to spend few nights in a homey place.

Yhdet hyvästit on uudet tervehdykset//One goodbye is a new hello

Kun kuusi viikkoa sitten saavuin Alexandraan, ajattelin tulevani hulluksi niin hiljaisessa paikassa. Nyt ihmettelen, mihin ne viikot oikein menivät. Vaikka työ oli tylsää ja päivät melko yllätyksettömiä, aika kuitenkin kului nopeasti, kun kotona oli ihmisiä ja elämää jatkuvasti ympärillä.

When I arrived to Alexandra six weeks ago, I thought I would go crazy in such a quiet town. Now I'm wondering how those weeks went by so quickly. Even though the job was boring and the days quite unsurprising, time passed quickly when there were always people and life around you at home.

Tiistaina, kun tein lähtöä jatkaakseni matkustamista Uudessa Seelannissa, olo oli haikea. Ensimmäiset päivät oli todella vaikea päästä takaisin matkustusmoodiin. Olisin vain halunnut palata takaisin Alexandraan tuttujen ihmisten ja kuvioiden pariin, jossa päivän kohokohta oli se, että avokado oli syöntikypsä. En ollut suunnitellut juurikaan matkaani, joten tunnuin olevan vain tuuliajolla.

Tuesday, when I was leaving Alexandra to continue my travels in New Zealand, I was feeling sad. The first days of traveling felt exhausting and it was difficult to get back in the traveling mode. I just wanted to go back to Alexandra where everyone and everything was familiar and the highlight of my day was a ripe avocado. I hadn't really planned my travels so I kind of felt like adrift.

Kolmantena päivänä kuitenkin helpotti. Tein karkean matkasuunnitelman ja aloin päästä oikeaan tunnelmaan. Rinkan painoon alkaa pikkuhiljaa tottua ja ensimmäiset turhat tavaratkin heitin jo menemään. Ruoan mukana kantamisen riesa on taas tuttua ja niin rasittavaa, että alan elämään riisillä ja pavuilla. Kaiken kaikkiaan olen siis päässyt takaisin reissaamisarkeen ja maailma on taas avoin.

On the third day it got easier. I made a rough travel plan and I was getting to the right mood again. I'm slowly getting use to the weight of my backpack again and I already threw away the first unnecessary things in my pack. The pain on carrying food around came familiar as well and it's so annoying that I'm going to stick with my rice and beans diet. All in all I'm getting back to my old traveling lifestyle and the world is my playground.

- Päivi

Elämää Alexandrassa//Life in Alexandra

Elämä täällä Alexandrassa sujuu kahden viikon jälkeen melko tutulla kaavalla. Herään aamulla seitsemältä, ennen kuin kukaan muu on hereillä. Näin saan valmistaa aamiaisen rauhassa. Vartin päästä keittiöön rynnii kymmenen ihmistä ja ehdin livahtaa syömään, kun muut valmistavat aamiaisensa toisiaan väistellen. Minä ja kaksi saksalaista poikaa menemme kahdeksaksi töihin, kuten suurin osa reilusta 30 ihmisestä hostellissa. Aamulla käy kova kuhina, kun kaikki koittavat selviytyä aamutoimistaan kolmen vessan ja kahden keittiön kanssa.

The days here in Alexandra are pretty similar after two weeks. I wake up at seven before no one else is up. This way I get to prepare my breakfast in peace. 15 minutes after that, ten people walks in and I get to eat while they prepare their breakfast dodging each other. Me and two German guys go to work at eight and so does most of the 30 people staying in the hostel. The mornings are busy when everyone tries to get through their morning using three bathrooms and two kitchens.

Töissä ohennamme aprikoosi- ja persikkapuita sekä viiniköynnöksiä. Viiniköynnökset on suosikkini, koska ne ovat sopivan kokoisia minulle; ei tarvitse kurkottaa tai kyykistyä. Toisaalta puiden ohentamisessa pääsee kiipeilemään tikkaille, joka tuo pientä vaihtelua päivään. Töitä tehdään kahdeksan tuntia ja lisäksi on puolen tunnin ruokatauko. Päivä rytmittyy taukojen mukaan. Aamulla odottaa ensimmäistä taukoa, joka on kymmeneltä. Sitten lounastaukoa puoliltapäivin ja lopuksi iltapäivätaukoa. Puolet tauosta tosin yleensä kuluu siihen, että ensin kävelee puiden luota tavaroilleen, jotka on aina väärällä puolella hedelmätarhaa. Jos haluaa käydä vessassa ja syödä jotain, on syömistä välillä tehtävä samalla, kun kävelee vessaan. Vessatkin kun tuppaa olemaan aina toisella puolella tarhaa.

At work we thin apricot and peach trees and sometimes vineyards as well. Vineyards are my favorite because they are the perfect height. I don't have to reach too high or squat in order to thin them.On the other hand, you get to climb the latter when thinning trees, which brings variety to the day. We work eight hours a day and have half an hour lunch break. The rhythm of my work days is waiting for the next break. In the morning you wait for the first break which is at ten o'clock. Then for the lunch break and finally for the afternoon break. When you walk from the trees to your stuff, which are almost always at the different side of the orchid, that's usually half of the break. If you want to eat and use the bathroom, you sometimes need to eat as you walk, since the bathrooms are also on the other side of the orchid.

Ainakin maisemat ovat kohdillaan töissä
At least the view is decent at work

Työ itsessään on tylsää ja siihen rutinoituu äkkiä. Välillä huomaa tehneensä rivin puita ilman minkäänlaista ajatusta mielessä ja välillä jokainen minuutti tuntuu pitkältä. Kuitenkin sain, mitä tulinkin hakemaan: työtä ilman vastuuta, stressiä ja jatkuvaa tilannetajua.

The job itself is boring and you do it automatically. Sometimes you realize you've done a row of trees without a single thought on your mind. Other times every minute feels long. But I got what I came for; a job without responsibility, stress and constant discretion.

Työpäivät menevät siedettävän äkkiä, jos kuuntelee äänikirjoja ja musiikkia tai pystyy juttelemaan jonkun kanssa työn lomassa. Paljon myös ehtii pohdiskella omaa elämää, mikä aiheuttaa välillä pientä ahdistusta. En kuitenkaan ole ainoa työtään ja elämäänsä pakeneva ihminen hostellilla. Lisäkseni on muun muassa kolme muuta opettajaa, jotka kaipasivat breikkiä töistä ja tulivat miettimään, mitä haluavat tehdä. Yllättävää onkin, että suurin osa meistä on reilusti päälle kaksikymppisiä ja vielä teinivuosiaan eläviä on vain kaksi.

The work days passes quite quickly if you listen to music, audio books or talk to someone. There's also a lot of time to think about your life which causes a bit of anxiety at times. I'm not the only one escaping their life and work at the hostel though. There's three other teachers among other ones who needed a break from work and came here to think what they want to do. It is surprising that the majority of us are over twenty and there's only two still in their teenage years.

Alexandra kaupunkina on hyvin hiljainen maalaiskaupunki. Asukkaita on 4800 ja olen tainnut törmätä noin kahteenkymmeneen heistä. Kun päivällä kävelee keskustassa, tulee vastaan vain muutama ihminen. Suurin osa kaupoista menee kiinni viideltä, juuri kun pääsen itse töistä kotiin. Paikalliseen pubiin ei pääse puolenyön jälkeen sisään, vaikka baari on kolmeen asti auki. Baarissa käydään kumisaappaat jalassa ja 95% asiakkaista on miehiä. Keskustassa on suuri puisto, jossa saan yksinäni käydä treenaamassa, koska kukaan muu ei näytä käyttävän sitä.

As a town, Alexandra is very quiet country town. There's 4800 inhabitants and I've come across about twenty of them. When you walk around in the town during daytime, you only run into few people. Most shops close at five, just when I get home from work. You can't get into the local pub after 12am although it doesn't close until 3am. People wear gum boots to the bar and 95% of the customers there are men. There's a big park in the center where I get to do a work out in peace since no one else uses it apparently.

Hassua kyllä, kaupungin ollessa hiljainen, elämä hostellissa on vilkasta. Vaikka välillä omaa rauhaa on vaikea saada ja ainainen kilpajuoksu töistä suihkuun on rasittavaa (lämmintä vettä ei riitä kaikille), on silti mukavaa, että seuraa ja keskustelukumppaneita riittää aina.

Funny enough, the town being quiet, the life in the hostel is very lively. Even though you can't really get a time of your own and the race from work to shower is annoying (there's not enough hot water for everyone), it's still nice to have company and someone to talk to all the time.

-Päivi

Alexandra - koti kaukana kotoa//Alexandra - home away from home

Istun hostellin takapihalla lukemassa kirjaa. Ulkona on 14 astetta lämmintä. Normaalisti en istuisi näin kylmällä ulkona, mutta jokin täällä Uudessa Seelannissa tekee sen, että ulos on päästävä aina, kun mahdollista.

I'm sitting outside in the garden, reading a book. It's 14 degrees celsius outside. Normally I wouldn't be sitting outside when it's this cold but there's something about New Zealand that makes you want to spend your time outdoors.

Takanani istuu eteläkorealainen Miya soittamassa ukulelea ja kauempaa kuulu didgeridoon ääni, jota soittaa myöskin eteläkorealainen Seen. Takapiha on ränsistynyt. Nurmikko on pitkä ja ulkokalusteet ovat ikivanhoja rikkinäisiä huonekaluja. Se ei kuitenkaan haittaa, olen kotona. Täällä tulen viettämään ainakin seuraavat neljä viikkoa.

Sitting outside with me while playing ukulele is south Korean Miya. From the distance, I can hear the sound of didgeridoo that is played by another South Korean, Seen. The garden is a bit shabby. The crass is long and the furniture are old and broken. But I don't mind, I'm home. This is where I'll be living for at least the next four weeks.

Pohjoisreissumme jälkeen lensin Queenstowniin, joka oli ensikosketukseni eteläsaareen. Oli kuin olisin matkustanut uuteen maahan. Lumihuippuiset vuoret ympäröivät kaupunkia ja oli kylmä, vain 6 astetta. Upeat vuoret veivät kuitenkin huomion pois kylmyydestä.

After our roadtrip to Northland I flew to Queenstown, which was my first experience of the south island. It was like arriving to a different country. The town was surrounded by snowcapped mountains and it was cold, only 6 degrees. The breath taking mountains took away my thoughts off the cold though.

Vietin kaksi päivää Queenstownissa patkoiden kahdelle kukkulalle ja koluten kaupungin lukuisat retkeilyvälineliikkeet läpi. Kaupunki oli niin kaunis ja kotoisan tuntuinen, että siellä oli ihana vain kävellä ympäriinsä.

I spent two days in Queenstown hiking to two hills and browsing through every outdoor shop. The town was so beautiful and cozy that it was just nice to walk around.

Näkymä Queenstown hilliltä
The view from Queenstown hill

Näkymä Bob's Peakilta
The view from Bob's Peak

Seuraavaksi tarkoitukseni oli liftata Wanakaan, mutta aamupalalla ollessani juttelin erään saksalaisen miehen kanssa työskentelystä Uudessa Seelannissa ja hän kertoi, että läheisessä kaupungissa, Alexandrassa, on paljon hedelmätarhatyötä, joten päätinkin mennä sinne.

My next plan was to hitch hike to Wanaka, but as I was eating breakfast I talked to this german guy about jobs in New Zealand and he told me about a town called Alexandra, where there are lots of jobs at the orchids. So I decided to go there instead.

Kaupungissa on vain yksi hostelli, johon mennessäni tuntui, kuin olisin tullut kotiin. Tunsin, että täältä tulen löytämään töitä ja hostellissa tapaamani muut asukkaat olivat superystävällisiä ja lupasivat kysellä omilta työpaikoiltaan minulle töitä. Neljän päivän päästä työpaikka varmistuikin läheiseltä hedelmätarhalta.

There is only one hostel in Alexandra and as I walked in, it felt like I arrived home. I could feel this is the place where I'll find work and also the people in the hostel were super friendly and helpful with my job hunt. After four days, I got a job at a local orchid.

Töitä etsiessäni ehdin myös piipahtaa Wanakassa ja hullaantua kaupunkiin täysin. Ystäväni Matan oli kehunut paikkaa maasta taivaisiin enkä uskonut paikan olevan niin ihmeellinen, mutta se oli. Kaupunki on pieni,  järven rannalla ja sitä ympäröi upeat vuoret ja lukuisat patikointireitit. Hetken jo harkitsin muuttamista sinne ja töiden hankkimista sieltä, mutta kun kuulin hostellien hinnat, päätin Akexandran nuhjuisen, mutta lämpöisen hostellin olevan minun paikkani. Hostellissa vallitsee hyvä henki asukkaiden kesken ja olen tyytyväinen, että jäin tänne.

As I was looking for work, I managed to finally visit Wanaka as well and fall in love with the town. My friend Matan had told me it's heaven on earth but I didn't think it could be that amazing. But it was. The town is next to a lake and it's surrounded by beautiful mountains. It's a small town with a great atmosphere and lots of hikes close by. For a while I was considering to move and find a job there but when I heard the hostel prices in Wanaka, I decided Alexandra's shabby but cozy hostel would be my place. There is good atmosphere among us backpackers in this hostel and I'm glad I stayed.

-Päivi

Wanaka-järvi
Lake Wanaka

Wanaka

Mt. Ironin huipulla
At the top of Mt Iron

Blue pools

Halloween Alexandran hostellissa
Halloween at Alexandra Backpackers

Pohjoiskärki neljässä päivässä//Northland in four days

Uuden Seelannin pohjoisosa, neljä päivää aikaa ja neljä ihmistä reissussa: israelilainen Matan, jonka olin tavannut ollessani ensimmäistä kertaa Uudessa Seelannissa, israelilainen Uri, jonka Matan oli tavannut pari päivää aiemmin ja belgialainen Karen, jonka Uri oli tavannut Australiassa. Matanilla ja Urilla oli jonkinlainen matkasuunnitelma, itselläni ei minkäänlaista. Olin vain tyytyväinen, että pääsin vihdoin ylös sängystä ja pois Aucklandista.

Nortland of New Zealand, four days and four people traveling: Matan from Israel, whom I had met the first time I was in New Zealand, Uri from Israel whom Matan had met few days earlier and Karen from Belgium whom Uri had met in Australia. Matan and Uri had a some kind of plan in their minds, I on the other hand, did not. I was just happy to get out of bed and Auckland.

Ensimmäinen etappi oli Whangarei, jossa kävimme rannalla haistelemassa meri-ilmaa. Maisemat muistuttivat Australiaa ja erosivat täysin muusta Uudesta Seelannista. Menimme myös paikalliselle country clubille viinille ja siellä tapasimme muutaman paikallisen, joiden kanssa istuimme alas juttelemaan. Toinen heistä oli 88-vuotias Ken, joka oli saanut sairauskohtauksen muutamaa kuukautta aikaisemmin, mutta tuntui toipuneen siitä hyvin. Hänellä oli hyvä huumorintaju ja ikinuoren sielu. Hän kutsui meidät yöksi vierastaloonsa, josta löytyisi kaikille sängyt. Itse olin epäileväinen miehen tarkoitusperistä, mutta muut ottivat tarjouksen mielellään vastaan. Olin täysin unohtanut uusseelantilaisten ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden, vaikka se oli yksi syy, miksi halusin palata tänne.

Our first stop was Whangarei and there we went to feel the ocean breeze on the beach. The scenery there reminded me of Australia and it was very different than the scenes elsewhere in New Zealand. We came up with the idea to go for a drink in a local country club and we met a few locals there and sat down with them. One of them was 88-year old Ken, who had had a stroke few months earlier but seemed to be recovered from it well. He had a great sense of humor and the sou of a young man. He  invited us to stay the night at his guesthouse where he had beds for all four of us. I was a little skeptical about the man's agendas but the others gladly accepted his invitation. I had completely forgotten how friendly and welcoming New Zealanders were, even though it was one of the reasons I wanted to come back here.

Seuraavana päivänä kastauduimme hyytävän kylmässä merivedessä ja ajoimme Paihiaan lounaalle sekä katsomaan vesiputouksia. Oli ensimmäinen lämmin päivä Uudessa Seelannissa oloni aikana. Paihiasta jatkoimme pohjoiskärkeen Cape Reignaan ja saavuimme juuri perille katsomaan auringonlaskua. Yön vietimme retkeilyalueella. Ilta oli hyytävän kylmä, mutta teltassa onneksi tarkeni kuitenkin nukkua. Kun yöllä nousin vessaan, täysikuu valaisi koko retkeilyalueen, vieressä olevan meren aallot pauhasivat ja ilma tuoksui mereltä.

The next day we dipped in the freezing ocean and drove to Paihia for lunch and to see some waterfalls. It was the first warm day in New Zealand in my time. From Paihia we drove to the most northern part of the country, Cape Reigna. We arrived just in time to see the sunset. The night we spent in a camping area. It was freezing cold outside but surprisingly warm in the tent. When I got up in the middle of the night, the full moon was lightning the whole area, you could hear the waves from ocean next to us and the air smelled like the ocean.

          Illallinen valmistuu takakontissa
                   Dinner being prepared

Aamulla nousimme aikaisin, jotta näkisimme auringonnousun mereltä. En ole tainnut koskaan aktiivisesti katsoa auringonnousua vaikka siihen aikaan olen monasti jo ollut töissä. Aamiaisen jälkeen menimme Te Pakiin jättimäisille hiekkadyyneille kävelemään.

We woke up early the next morning to see the sun rise from the ocean. I don't think I have ever actively watched the sun rise although I have already been at work at that time many times. After breakfast we drove to Te Paki to walk on these giant sand dunes.

Illan ja yön vietimme Mitimitissä maorimies Rodneyn luona. Hän omisti monen hehtaarin hevostilan kukkulan juurella, meren rannalla. Täydellisellä sijainnilla siis. Hostellissa yöpyi myös israelilaispariskunta, joka oli käynyt kalastamassa ja söimme päivälliseksi heidän saaliiksi saamaansa napsijaa.

The evening and night we spent at a horse ranch owned my a maori guy Rodney. He owned achers of land next to the ocean and a hill. It was the perfect location. There was an israelian couple staying at the hostel as well and for dinner we had black snapper that they had cought earlier the day.

    Rodneyn tila kukkulan päältä katsottuna
               Rodneys ranch from the hill

Rodneyn tila olisi ollut täydellinen paikka rentoutua muutama päivä, mutta meidän oli jatkettava matkaa takasin Aucklandiin. Urilla ja Karenilla alkoi aika Uudessa Seelannissa loppua ja he halusivat vielä matkustaa muuallekin, ja minulla oli lento seuraavana päivänä eteläsaarelle Queenstowniin. Oli aika alkaa etsiä töitä.

Rodney's ranch would have been the perfect place to relax for few days, but we had to continue back to Auckland. Uri and Karen wanted to see more of New Zealand before their time was up and I had a flight to the south island, Queenstown, the following day. It was time for me to start to look for a job.

      Tsekkasimme suurimman Kauri-puun paluumatkalla
    We checked out the biggest Kauri tree on the way back

- Päivi

Nuku, syö, toista//Eat, sleep, repeat

Saavuin Uuteen Seelantiin reilu viikko sitten. Oli outoa, kuinka kaikki oli tuttua Aucklandin lentokentällä. Ihan kuin olisi tullut kotiin.

I arrived to New Zealand over a week ago. It was weird how familiar everything was at the Auckland airport. It felt like coming home.

Olin suunnitellut viettäväni kaksi yötä Aucklandissa, aikomuksenani saada pankkitili avattua ja veronumerohakemus postiin. Pankkitili piti avata, jotta voi saada veronumeron ja veronumeroa tarvitsen, jotta voin työskennellä working holiday-viisumillani.

I had planned to stay only two days in Auckland in order to get my NZ bank account opened and my IRD number application mailed. I had to open a local bank account to get my IRD number and I need an IRD number to work here with my working holiday visa.

Ensimmäisenä aamuna olin kuitenkin 40:n asteen kuumeessa ja nielutulehduksessa.  Kolme päivää myöhemmin makasin edelleen likaisessa hostellihuoneessa, joka haisi sukkahieltä. Oloni oli niin kamala, että olin valmis pakkaamaan rinkkani ja lähtemään kotiin. En ole koskaan ollut huonommalla tuulella reissussa. Sain kuitenkin uudet antibiootit ja aloin heti voida paremmin. Särkylääkkeiden voimalla sain hoidettua asiatkin.

On my first morning, I was down with high fever and tonsillitis. Three days later I was still laying in bed in a dirty hostel room that smelled like feet. I felt so awful that I was ready to pack my bags and go home. Finally I got new antibiotics and started to feel like a human again. With the power of pain killers I was even able to finish my errands.

Ainut maisema, jonka näin ensimmäisten kolmen päivän aikana
The only view I saw for the first three days

Pankissa minua palveli viisikymppinen mies, joka kyseli ummet ja lammet matkustamisestani. Monta kertaa hän totesi, kuinka hänenkin piti nuorena matkustaa, mutta se aina jäi, ja kuinka onnekas olen, kun olen nyt reissun päällä. Lopuksi hän tokaisi, että pelastin hänen päivänsä, koska olin toteuttamassa unelmiani. Hänkin pelasti minun päiväni. Tarvitsinkin muistutusta, kuinka hienoa tämä on enkä saisi pienen sairastelun pilata sitä.

At the bank, I was served by a fifty-year old man, who asked tons of questions about my travels. He told me over and over again how he meant to travel when he was younger but something always got in the way. He told me how lucky I was for being able to travel now. Finally he said that I made his day by following my dreams. He made my day too. I needed a reminder of how fortunate I was and I shouldn't let a flue ruin that.

Lähdin pankista hymy kasvoillani. Asiat oli hoidossa, oloni alkoi kohentua ja ystäväni Matan oli saapumassa seuraavana päivänä noutamaan minut roadtripille pohjoiseen.

I left the bank with a smile on my face. Everything was in a process, I was starting to feel good again and my friend Matan was going to pick me up the next day for a roadtrip up north.

-Päivi 

Historian havinaa Siem Reapessa//A hint of history in Siem Reap

Siem Reap oli viimeinen kohteeni Kambodzassa ja odotinkin sitä kovasti. Sieltä kun pääsi päiväretkelle huikeisiin temppeleihin.

Siem Reap was my final destination in Cambodia and I had been waiting for it a lot. That is the place where you can do a day trip to amazing temples.

Koska saavuin aamulla Siem Reapeen, päätin sen päivän vain tutustua kaupunkiin ja selvittää, miten temppeleihin pääsee. Pyörä olisi ollut halvin vaihtoehto ja yleensä menen halvimmalla, mutta nyt pyöräily kuumassa ilmassa sadekuurojen saattelemana ei houkutellut. Varasin itselleni Tuk tuk-kyydin, joka maksoi 15euroa ja oli käytettävissäni koko päivän.

Because I arrived to Siem Reap in the morning, I decided to spend my first day getting to know the city and figure out how to get to the temples. A bicycle would have been the cheapest option and I usually go for the cheapest one. But this time the idea of cycling in the heat with a chance of rain didn't appeal to me. So I booked a Tuk tuk-driver for 15$ and he was going to drive me around the whole day.

Olimme sopineet lähdön aamukahdeksaksi, mutta vettä tuli kuin aisaa. Yhdeltätoista olin jo hermot kireällä, koska tämä oli viimeinen mahdollisuuteni nähdä temppelit. Mutta sitten taivas selkeni ja pääsimme lähtemään.

We had scheduled to leave at 8am but it was pouring rain. At 11am I was getting anxious because it was my last chance to see the temples. Then suddenly, the sky cleared out and we were on our way.

Ensimmäisenä oli Angkor Wat-temppeli, joka on rakennettu 1100-luvulla Suryavarman II:n valtiontemppeliksi ja pääkaupungiksi. Temppeli olikin mielettömän suuri ja sen ympäri kävelemiseen meni yli tunti.

First temple I visited was Angkor Wat. It was built in the 12th century in order to be a temple and capital for Suryavarman the 2nd. The temple was huge and it took me over an hour to walk around it.

Angkor Watista suuntasimme Bayoniin. Tämä buddhatemppeli on rakennettu myös 1100-luvulla ja se sijaitsee vanhan Angkor Thom-kaupungin keskiössä.

From Angkor Wat we continued to Bayon. This buddha temple was also built in the 12th century and it's the central temple of the ancient city Angkor Thom.

Viimeinen kohteemme oli Ta Phrom, jota on käytetty myös elokuvan Tomb Raider kuvauspaikkana. Ta Phrom on rakennettu 1100-1200-luvuilla Buddhaluostariksi. Tämä oli näistä kolmesta temppelistä ainoa, jota ei ole juurikaan korjailtu. Pidin Ta Phromista eniten, koska se henki entisajan tunnelmaa viidakon keskellä.

Our final destination was Ta Phrom, which is a temple were the movie Tomb Raider was partly shot. This buddha temple was built in the late 12th and early 13th century. It is the only temple of these three that hasn't been reconstructed much. I liked Ta Phrom the most because you could just feel the the ancient times in the middle of the jungle.

Temppeleitä olisi ollut enemmänkin, mutta nämä olivat ne vaikuttavimmat ja vaikka tykkään historiallisia rakennuksia katsellakin, niin luulen että useampi temppeli olisi käynyt puuduttavaksi. Kun pääsin viimeisestä temppelistä ulos, alkoi kaatosade. Näin kotimatkalla pari reissaria polkemassa sateessa ja olin tyytyväinen tuk tuk-valintaani.

There would have been more temples to see and as much as I like exploring historical buildings, I think more temples would have been mind numbing at the end. When I got out of the last temple, it started to pour rain. On our way home I saw few backpackers riding their bikes in the rain and I was happy I chose tuk tuk.

Siem Reap kaupunkina oli hyvin turisteille tehty, lukuisine ravintoloineen ja hierontasalonkineen. Kaupungissa ei juurikaan ollut tehtävää tai nähtävää. Siellä on kuulemma hyvä ja vilkas yöelämä, mutta enpä käynyt sitä tsekkaamassa.

Siem Reap itself as a city was clearly made for tourists with it restaurants and massage places. There wasn't much to see or to do. I heard there is a good nightlife there but I didn't check it out.

Kaiken kaikkiaan Kambodza oli mielenkiintoinen maa ja oli mielenkiintoista nähdä se nyt, kun se vasta kehittää itseään turistikohteena. 10 vuoden päästä maa voi näyttää hyvinkin erilaiselta. Vaikka kaipailin välillä juttuseuraa muista matkaajista, niin toisaalta maa oli täydellinen kohde viettää omaa aikaa ja keskittyä omiin ajatuksiin, ainakin näin sadekaudella. Kuivan kauden aikaan hostelleissa ja kaduilla saattaakin olla enemmän elämää. Loppujen lopuksi olisin voinut jäädä pidemmäksi aikaa. Paljon olisi ollut vielä nähtävää ja maa on naurettavan halpa. Oikein sattui, kun varasin ensimmäisen hostelliyön Uudesta Seelannista. Yksi yö maksaa kolminkertaisen summan Kambodzaan verrattuna. Mutta täytyy unohtaa raha ja miettiä kaikkia niitä kauniita vuoria, joihin pääsen kiipeämään.

All in all, Cambodia was an interesting country to see now, when it's still developing itself as tourist attraction. In ten years it might look totally different. Even though there were days when I could've use someone to talk to, it was a good place to have a little time of my own and concentrate on my own thoughts, at least now that is was rainy season. Maybe when it's high season there's more life in the hostels and on the streets. In the end, I could've stayed there longer. I'm sure there would have been much more to see and the country is ridiculously cheap. It hurt to book my first hostel night online in New Zealand. One night was three times the amount I paid in Cambodia. But it's not about the money. It's about the beautiful mountains I get to hike.

- Päivi